Original subtitles

Edellinen jakso käsitteli raskasta musiikkia USA: Ssa.

Amerikkalaisilla bändeillä on iso rooli metallin historiassa-

mutta bändit, jotka todella loivat heavy metalin -

olivat mielestäni Black Sabbath, Deep Purple ja Led Zeppelin.

Olen Englannissa selvittämässä, miksi musiikkilaji syntyi täällä-

ja mikä sen merkitys oli 60-ja 70-luvuilla?

60-luvulla Englannissa oli raskaampia bändejä kuin mitkään ennen niitä.

Ennen heavy metalia -

brittiläinen bluesbuumi muutti rockmusiikkia.

Kysyn blueslegenda John Mayallilta, miten se valmistitietä metallille.

Haluan puhua kanssasi brittiläisestä bluesbuumista.

Sitä ei kutsuttu tuoksi ensimmäisten vuosien aikana.

Sitä sanottiin R&B: Ksi, mikä on USA: Ssa jotain ihan muuta.

Sitä soitettiin tietyissä keikkapaikoissa.

Saimme mahdollisuuden soittaa, mitä halusimme.

Yllätyimme ja ilahduimme siitä, että sille oli yleisö.

Miksi se tyyli houkutteli nuoria muusikoita siihen aikaan?

Joka sukupolvella on jotain, mikä vetoaa yleisöön.

Ennen bluesbuumia oli 10 vuotta jazzbändejä.

Blues käsittelee elämäntilanteita, joihin ihmiset voivat samastua.

Monet heistä kuuntelivat amerikkalaisia artisteja -

kuten John Lee Hooker, Muddy Waters. Jimmy Page, Jeff Beck, Eric Clapton -

saivat heiltä vaikutteita ja alkoivat soittaa samaan tyyliin.

Brittiläiset R&B-bändit, kuten The Yardbirds-

soittivat kovin hermostunutta R&B: Tä.

Musiikki oli nopeaa ja hysteeristä. Siitä puuttui voimaa ja syvyyttä.

Vähitellen musiikki hidastui, ja siinä käytettiin enemmän bassoa.

Eri soittotyylit muuttivat musiikin koko soundia.

Kun bändit rentoutuivat, niistä tuli raskaampia.

Jos ajatellaan kitaristeja kuten Clapton, Page ja Jeff Beck -

mikä heitä kaikkia yhdisti?

He aloittivat bluesista ja kehittyivät sitten omiin suuntiinsa.

Eric oli aina pitänyt bluesista. Beck ja Page aloittivat bluesilla -

mutta kehittivät sitten pian omat soittotyylinsä.

Creamin, Jeff Beckin ja The Yardbirdsin lisäksi-

Led Zeppelinteki bluesista jotain paljon raskaampaa.

Rolling Stone kuvasi bändiä kaikkien aikojen raskaimmaksi.

Mikä oli heidän yhteytensä bluesbuumiin -

ja mikä teki heidän soundistaan ainutlaatuisen?

Led Zeppelin nousi esiin brittiläisen bluesbuumin aikaan.

Tarvitsee vain katsoa heidän ensimmäistä levyään.

Pari vuotta myöhemmin he ottivat vaikutteita Willie Dixonilta.

Monet näkevät Led Zeppelinin laukaisualustana-

varhaiselle raskaalle musiikille. Sitä se olikin.

Miten Zeppelin saavutti raskauden? Mikä oli Jimmyn kitarasoundin osuus?

Hän oli rouhean ja säröisen kitarasoundin mestari.

Kun aloittaa soolon, hänet tunnistaa heti.

Robert Plant oli keulahahmo.

Miksi hän oli tärkeä? Mitä uutta hän teki?

Robert Plant oli solistina kuin kultainen jumala.

Hänellä oli asennetta, ulkonäköä ja maneereita.

Robert Plant oli laulajien ikoninen roolimalli.

Trinifold Management antoi meidän käyttää tätä toimistoa -

joka on Robert Plantin managerin. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Olemme yrittäneet saada Robert Plantin ja Jimmy Pagen sarjaan -

mutta he ovat kieltäytyneet. Ongelma on varmaan siinä -

etteivät he halua tulla yhdistetyksi termiin "heavy metal".

En ajatellut heitä heavy metal -bändinä.

Heidän musiikkinsa on monipuolista ja akustiseen suuntautunutta.

Voi ehkä sanoa, että ilman Zeppeliniä ei olisi "heavy metalia" -

mutta en silti pidä heitä heavy metal -bändinä.

Sabbath, enemmän kuin mikään muu bändi -

olisi heavy metal -bändin määritelmä.

Led Zeppelin ei pidä itseään heavy metalina -

mutta Black Sabbath loi monien mielestä heavy metalin soundin.

Miksi Sabbathia pidetään genren pioneereina?

Kiitos paljon!

70-luvun alussa Black Sabbath loi kaikkea aiempaa synkemmän soundin.

Olen Birminghamissa, Sabbathin kotikaupungissa -

löytääkseni soundin inspiraation.

Kun aloitit Sabbathissa, millainen Birmingham oli?

Birmingham oli ankea paikka.

Sade piiskasi, ja tehtaat savuttivat. Se oli teollisuuskaupunki.

Vaihtoehdot olivat tehdastyö, vankila tai gangsteriksi rupeaminen.

Birminghamia pommitettiin paljon toisessa maailmansodassa.

Pommitettuja taloja on yhä jäljellä.

Minun kotikulmani tuhoutuivat pommituksissa.

Asuimme työväenluokan alueella. Maahanmuuttajia oli paljon.

Samoin eri rotuja ja kulttuureja. Ja paljon katutappeluita.

Miten karu todellisuus vaikutti Black Sabbathin soundiin?

Meillä oli tunteemme vastakulttuuria ja rauhanliikettä kohtaan.

Ideat olivat hyviä, mutta ne eivät koskettaneet todellisuutta.

Lhmisiä hakattiin tohjoksi edessämme.

Aloimme todella tarkkailla, mitä ympärillämme tapahtui.

Sillä oli iso vaikutus Sabbathiin.

Kuvaile Black Sabbathin musiikkia. Miten se erosi muista?

Maa oli tulvillaan bluesbändejä.

Kaikki kuulostivat samalta ja näyttivät samalta farkkutakkeineen.

Kitaristit soittivat loppumattomia sooloja.

Me halusimme kauas siitä, joten oli tehtävä jotain erilaista.

Istuimme jammailemassa, ja niin syntyi kappale 'Wicked World".

Istuimme jammailemassa, ja niin syntyi kappale 'Wicked World".

Mietimme: "Tästä tuli hyvä. Kokeillaan tehdä toinen."

Toinen kappale oli "Black Sabbath". Se oli meistä outo ja erilainen.

Soitimme kappaleen viimeisenä seuraavalla keikallamme.

Yleisö meni sekaisin. Biisiä pyydettiin uudestaan.

Soitimme sen kolmeen kertaan.

Tajusimme, että meillä olijotain, mitä muilla ei ollut.

Kun teimme musiikkia yhdessä -

yritin luoda rummuilla tunnelmaa.

Käytin paljon tomeja korostaakseni tiettyjä sanoja.

Ozzy lauloi: 'What isthisthat stands before me?"

Olisin voinut soittaa... Mutta se ei olisi toiminut.

Bändi oli melkein jazzia. Kun kuuntelee Billiä ja Geezeriä...

Geezerei soita rockia, vaan melkein modernia jazzia. Mutkikkaita juttuja.

Mutta mukana ovat lisäksi huikeat sanoitukset -

raskaat laulumelodiat ja Tonyn loistavat kitarariffit.

Tony lommin kitaran raskaus, Ozzyn outo lauluääni-

ja Billin ja Geezerin jazzrytmit -

loivat Black Sabbathin ennenkuulumattoman soundin.

Soundi oli epätavallinen, joten millainen oli levy-yhtiöiden reaktio?

Teimme demon Birminghamissa. Sen hylkäsi 14 levy-yhtiötä.

Miksei sitä haluttu? -Se ei kuulostanut sen hetken hiteiltä.

Kun istuu toimistossaan puku päällä, haluaa kuulla turvallista musiikkia.

Rolling Stonesilta kuulostava olisi kelvannut, mutta uutta pelättiin.

Muistan yhden levy-yhtiön. Soitimme keikan PohjoisEnglannissa.

Ajoimme koko yön Lontooseen aamun koesoittoa varten.

Emme nukkuneet lainkaan. Olimme aivan poikki.

Kun aloimme soittaa, levy-yhtiön tyyppi kirjaimellisesti käveli ulos.

Toisen kappaleen puolivälissä hän vain häipyi.

Niin meitä kohdeltiin. Musiikkia ei ymmärretty.

YksiA&R-tyyppi piti meistä ja sai meidät viimein Vertigolle.

Mikä oli ensimmäinen vaikutelmasi? - Että se oli heavy metal -bändi.

Mutta he olivat paljon sitä enemmän. Sanoitukset olivat älykkäitä-

ja ne käsittelivät vaikeita aiheita. Musikaalisesti he olivat loistavia.

Keikan jälkeen houkuttelin heidät tekemään sopimuksen Vertigon kanssa.

Kaikki tapahtui todella nopeasti. Ensimmäinen levy nousi listoille-

muistaakseni sijalle 13. Istuimme autossa matkalla keikalle.

Kuulimme radiosta: "Uutena sijalla 13 on Black Sabbath."

"Onko toinenkin Black Sabbath?" Mutta he soittivat meidän biisimme.

Levy myi ensimmäisellä viikolla 5200 kappaletta.

Meillä oli jotain erityistä. Siitä alkaen homma otettiin vakavasti.

Aloittivatko he heavy metalina tunnetun genren?

Jos yksi sellainen levy on olemassa, se on Black Sabbathin debyytti.

Se vaikutti kokonaiseen sukupolveen nuoria-

jotka 5 - 6 vuotta myöhemmin nousivat esiin heavy metal -bändeissä.

Black Sabbath määritti minulle heavy metalin.

Heillä oli raskas soundi, josta kuuli, että he olivat tosissaan.

Pidittekö itseänne heavy metalina? - Pidimme itseämme hard rockina.

Pidimme siitä. "Heavy metalissa" oli aluksi jotain halventavaa.

Luin kiertueella kriittisen arvostelun:

"Levy ei kuulostanut musiikilta, vaan metalliesineiden pudottelulta."

Emme olleet heavy metalia vaan raskas rockbändi.

Niin Sabbath näki itsensä tajuamatta luoneensa uuden genren.

Sabbath ei pitänyt itseään heavy metalina -

mutta soittajat ja fanit pitivät heitä synkemmän soundin luojina.

Black Sabbath oli luonut perustukset.

Miten genre kehittyi polttopisteen siirtyessä Lohtooseen?

Black Sabbath ja Led Zeppelin eivät olleet ainoita uutta luoneita.

Lohtoolainen Deep Purple teki hard rockista jotain monitahoisempaa.

Bändin alkuperäinen kokoonpano, Mk 1, oli kaukana raskaasta soundista.

Vierailen rumpali lan Paicen luona -

kyselläkseni alkuperäisestä kokoonpanosta ja siitä -

miten bändistä tuli valtava vaikuttaja monille.

Miten Mk 2 ja Mk 1 erosivat? - Mk 1 yritti olla jotain muuta.

Matkimme Vanilla Fudgea. Sovitimme muiden kappaleita uudestaan.

Mk 2:n kohdalla tajusimme, että oli typerää olla Vanilla Fudge -kopio.

Oli tärkeää olla oma itsensä.

Bändissä oli jotain kiinnostavaa, mutta osat eivät sopineet täysin.

Päädyimme siihen, että se johtui Nick Simperistä ja Rod Evansista.

He eivät olleet oikeat miehet toteuttamaan näkemystämme.

Mikä soundissa muuttui, kun sinä ja lan tulitte bändiin?

Lan ja minä kirjoitimme biisejä. Olimme kumppaneita.

Paice, Ritchie ja Jon olivat uskomattomia muusikoita-

parhaita, joiden kanssa olin soittanut.

Se oli niiden kolmen taitavan soiton -

ja meidän kahden simppelin biisinteon liitto. Siinä oli avain.

Minä kirjoitin riffejä alussa, mutta Ritchie oli riffien mestari.

Hän opetteli simppeliä säveltämistä, mutta se on todella vaikeaa.

Miksi Purple oli niin tärkeä? - Blackmoren ansiosta soitan kitaraa.

Serkkuni vei minut keikalle. Näin hänet eturivistä ja ällistyin.

Hän rikkoi kitaransa, ja hänen soittonsa oli huikeaa.

En ollut kuullut kenenkään tekevän kitaralla sellaisia ääniä.

Ennen sitä Clapton oli kunkku ja muuta sellaista.

Ritchieen verrattuna Clapton oli kesy.

Se kuulosti siltä, kuin Pan tanssisi aivoissa.

Mk 2:n muodostivat Gillan, Glover, Paice, Blackmore ja Lord.

1970 ilmestyi yksi heavy metalin klassikoista: "In Rock".

Sentärkeä elementti oliJon Lordin jylisevät Hammond-urut.

"Hard Lovin' Manin" soolossa tajusin, mihin Hammondeilla pystyi.

Annoin vain mennä studiossa -

jotta näkisin, mitä saisin siitä pedosta irti.

Pidän Hammondien mukautuvuudesta. Se oli aluksi kirkkoinstrumentti.

Sittemmin sitä ovat käyttäneet jazz-, blues ja rockmuusikot.

Halusin vapauttaa urut pelkän taustasoittimen roolista.

Halusin luoda rankan soundin.

Halusin luoda rankan soundin.

Pystyin vihdoin kilpailemaan Ritchien kanssa.

Sabbath ja Zeppelin olivat kovia aikalaisianne -

mutta teidät erotti musiikin monitahoisuus ja laajuus.

Me uskoimme, että improvisaatio oli osa musiikkia.

Kappaleet syntyivät usein sitä kautta.

Purple ei kuulostanut konsertissa koskaan samalta.

Improvisaatio erotti sen muista bändeistä.

Sitä eivät monet bändit Purplen lisäksi tehneet.

Meillä oli upea vapaus mennä maksaneen yleisön eteen ja sanoa:

"Emme tiedä vielä, mitä soitamme, mutta tulette pitämään siitä."

"Smoke on the Water" sisältää heavy metalin tunnetuimman riffin.

Biisistä tuli Briteissä listaykkönen. Miten riffi syntyi?

Mitä bändi pitää heavy metalin johtohahmon asemastaan?

Ritchie alkoi soittaa riffiä. En tiedä, keksikö hän sen silloin.

Liityimme mukaan ja teimme sovituksen. Se vei nelisen minuuttia.

Meillä oli tarttuva riffi, näppärä sointukulku ja tarina.

Useimmat hienot biisit ovat tarinoita. Lan ja Roger sanoivat:

"Meillä on tässä iso tapahtuma. Äänityspaikkamme paloi."

"Meillä on tarina. Kerrotaan se kokonaisuudessaan."

Kappale toi teille lisää näkyvyyttä ja suosiota.

Lhmettelen yhä, miten laulu yksittäisestä tapahtumasta-

vetosi niin moniin.

Kuulen aina: 'Tuo oli ensimmäinen juttu, jonka soitin kitaralla."

Soitinkaupoissa kielletään "Smoke on the Water"ja "Stairway to Heaven".

Se on upea kohteliaisuus.

Pidittekö itseänne heavy metalina 70-luvun alussa?

Olimme hard rock-bändi.

Metalli on vain yksi osa siitä, minkä me ja jotkut muut loimme.

Se on musiikin häijyin puoli.

Toisilla jutuillamme taas ei ole mitään yhteyttä metalliin.

Mahtipontisuudesta ja äänenvoimakkuudesta huolimatta-

meillä oli toinen jalka bluesissa.

Toisten mielestä meillä oli osamme heavy metalissa.

Olimme ehkä yksi sen kummisedistä-

mutta emme suinkaan sen vanhemmat.

Deep Purple kehitti raskasta musiikkia -

mutta Sabbathin ja Zeppelinin tavoin se ei pitänyt itseään heavy metalina.

Nämä bändit olivat luoneet uuden suunnan raskaassa musiikissa.

Mitä hard rockille tapahtui seuraavaksi 70-luvun Englannissa?

Sabbathin, Zeppelinin ja Purplen uraauurtavien levyjen jälkeen-

brittiläisen hard rockin soundi alkoi muuttua.

Haluantietää, miksi bändit hylkäsivät aggressiivisen soundinsa.

"Masterof Realityn"jälkeen halusimme jotain erilaista.

Ostimme koskettimet. Tony opetteli pianoa. Halusimme tehdä kokeiluja.

Levyillä 'Vol. 4" ja "Sabbath Bloody Sabbath"-

halusimme olla studiossa kauemmin.

Meillä oli varaa olla lähtemättä kiertueelle-

ja viettää enemmän aikaa studiossa.

Me kaikki kasvoimme ja saimme vaikutteita.

Teimme eroa kolmeen ensimmäiseen levyyn.

Kappale oli tärkein. Lisäsimme kuoron, jos sitä tarvittiin.

Soitin putkikelloja, kun tarve vaati.

Emme olleet vastahakoisia uusien soittimien tai ideoiden suhteen.

Miksi nämä bändit alkoivat kokeilla uusia soundeja ja suuntia?

Samat riffit samalla fiiliksellä alkoivat maistua puulta.

Haluttiin kokeilla ja laajentaa. Sabbath käytti koskettimia.

Sillä tasolla ei tarvitse välittää muiden mielipiteistä.

Progetuottaja Rick Wakeman työskenteli Black Sabbathin kanssa.

Millaista se oli?

Olimme miettineet kosketinosuuksia pitkään, mutta mikään ei toiminut.

Minä ja Tony yritimme soittaa niitä, mutta se ei kuulostanut oikealta.

Tapasimme Rickin baarissa ja kysyimme häneltä neuvoa.

Hän tuli studiolle. "Näinkö?" "Juuri noin!"

Hän soitti kosketinosuudet.

Rick paransi musiikkiamme.

Onneksi teimme sen ja levytimme muidenkin artistien kanssa-

emmekä pelänneet musiikkimme muuttuvan liikaa.

Rikoimme paljon alkuperäistä muotoamme.

Otitte riskejä. - Juuri niin.

Black Sabbathin lisäksi Deep Purple muutti soundiaan 70-luvun alussa.

Bändi oli saanut uuden Mk 3-kokoonpanon -

R&B-vaikutteisten Glenn Hughesin ja David Coverdalen myötä.

Mitä eroa Deep Purplen soundissa oli entiseen verrattuna?

Toin siihen soulia. Silloin eniten kuuntelemaani albumit olivat -

Sly and the Family Stonea, Donny Hathawaytä ja Stevie Wonderia.

Pidin hard rockista, mutta yritin tuoda mukaan blueselementtejä.

Näin heidät "Machine Headin" aikaan. Bändi oli kiinnostava -

ja ainutlaatuinen. Kun minua pyydettiin mukaan -

en ollut varma musiikista, jota tulisin soittamaan.

Koska David tulisi kanssani -

biisinteko ja laulu luultavasti muuttuisivat.

En halunnut eroon angstista tai metallifiiliksestä-

mutta Purple muuttui radikaalisti.

Purple, Zeppelin, Sabbath ja Spooky Tooth -

olivat toimineet 60-luvun lopulta asti.

Suunnilleen 1972 - 1973 paljon oli muuttunut.

He olivat rikkaita ja kuuluisia ja elivät hienosti.

Rockia alettiin kohdella kuin klassista musiikkia.

70-luvulla Purple ja Sabbath eivät olleet enää raskaan musiikin kärkeä.

Se tarjosi tilaa jollekin uudelle.

Seuraavan sukupolven soundi oli glam rock.

60-luvun lopun musiikilla ei ollut tunnistettavaa tyyliä.

Harvalla bändillä oli visuaalista imagoa.

Monilla oli vain pitkä tukka, jonka välistä pilkotti nenä.

60-luvun lopun kaupallisen rockin tyyliin pukeutuminen oli se -

missä Sweetin kaltaiset bändit astuivat kuvaan.

Missä Sweetin kaltaiset bändit astuivat kuvaan.

Glam rock oli suosittua Briteissä. Sweet soitti raskasta rockia.

Kaikki pyöri kitaran, basson ja rumpujen ympärillä.

Samalla omaksuttiin Marc Bolanin ja David Bowien korea ulkonäkö.

Zeppelinin ja Purplen harmiksi he tekivät hittilevyjä.

Miksi fanit siirtyivät vakavammasta mentaliteetista -

kohti pelkkää hauskanpitoa?

Englannissa oli kovat ajat. Oli mielenosoituksia ja lakkoilua.

Kun sellaista alkaa tapahtua, pubit täyttyvät.

Lhmiset haluavat pitää hauskaa ja unohtaa ongelmansa.

Olimme purkautumistie turhautumiselle.

Glam rock oli muotijuttu.

Nuorempi sukupolvi ei huolehtinut Vietnamin sodasta ja hävityksestä-

vaan keskittyi David Bowien tai T. Rexin seuraavaan levyyn.

Se oli bilemusiikkia.

Glam rock kasvoi ja heavy metal vaikutti olevan hiipumassa -

mutta raskasta musiikkia elvytti yksi brittimuusikko: Ritchie Blackmore.

Ritchien uusi bändi, Rainbow, erosi paljonfunkahtavasta Deep Purplesta.

Miksi hän perusti Rainbow'n ja palasi raskaampaan musiikkiin?

Miksi Ritchie jätti Purplen raskaamman Rainbow'n takia?

Ritchie ei pitänyt Daven, lanin ja minun supergroovesta.

Jon Lord soitti Fender Rhodesia. Kun teimme "Stormbringeriä" -

Ritchie olijo päättänyt tehdä keskiaikaisvaikutteista musiikkia.

Tein vikatikin, kun pistin "Stormbringerin" soimaan autossa.

Hän heitti sen ulos ikkunasta. Hän ei pitänyt siitä kaudesta.

Ensimmäisissä treeneissä hän kuulosti raaemmalta kuin koskaan.

Entä Ritchien klassiset vaikutteet? - Hän syntyi 500 vuotta myöhässä.

Hän halusi soittaa 1500-luvun musiikkia 130 desibelin voimalla.

Hänen soolonsa kappaleessa "Stargazer" on uskomaton.

Hän soitti arabialaista asteikkoa Stratocasterilla ja slidella.

Blackmoren keskiaikaisen kitarasoundin lisäksi-

Rainbow'ssa oli yksi metallin vahvimpia ääniä: RonnieJames Dio.

Saintavata Ronnien ennen hänen kuolemaansa vuonna 2010.

Kysyin, miten hän lähestyi laulamista.

Tekemässäni musiikissa on ollut paljolti kyse pienestä ihmisestä.

Metallimusiikkia on aina ylenkatsottu.

Siksi se vaikuttaa ihmisiin, joita on ylenkatsottu.

Siitä olen kirjoittanut eniten.

Hänellä oli oma äänensä. Hän yhdisti tarot-kortit, noituuden -

"Sormusten herran" ja sateenkaareen tarttuvan nyrkin...

Hän yhdisti fantasian ja hard rockin.

Lohikäärmeet, keskiaika ja muu, mitä kotonani näkyy, ovat osa elämääni.

Olen lukenut pienestä pitäen -

lohikäärmeistä, ritareista, neidoista hädässä sekä scifin merkkiteoksia.

Halusin luoda sellaisia mielikuvia, koska ne olivat niin upeita.

Siksi sijoitin kaikki tekstini fantasian maailmaan.

Lhmisten piti miettiä: "Mistä hän puhuu? Miltähän se näyttää?"

Haluan ihmisten käyttävän omaa mielikuvitustaan.

Dio oli monien nykybändien käyttämän fantasiakuvaston pioneeri.

Ensimmäinen itseään heavy metalina pitänyt bändi oli Judas Priest.

Palataanko "Rocka Rollaan" ja "Sad Wings of Destinyyn"?

Miten nämä kaksi levyä erosivat toisistaan?

Ero tuli siitä, että bändi kasvoi todella nopeasti.

Jotkut "Rocka Rollan" kappaleet olivat osa ohjelmistoamme.

"Sad Wingsin" aikaan olimme kehittymässä.

Soundi oli metallinen varhaiseen Sabbathiin verrattuna.

Miten se tehtiin?

Sabbathin ensimmäiset levyt tehtiin vauhdilla. Käytännössä livenä.

Laulut tehtiin ehkä jälkikäteen. "Sad Wings" vei monta kuukautta.

Levy oli orkestroitu, vaikka meillä oli vain rummut, kitarat ja basso.

Se oli sovitettu klassisen musiikin tapaan. Sitä on heavy metal.

Judas Priest siirtyi pois metallin bluesjuurilta.

Sointukulut eivät menneet I - IV- V 12tahdin kierroissa.

Bändistä oli tullut metallia.

Edeltäjiä ei varsinaisesti ollut, vaan tyyli oli uusi.

Mistä saitte inspiraation -

kahden kitaran käyttöön, josta teidät nyt tunnetaan?

WishboneAshissa oli kaksi kitaraa. Musiikki ei ollut raskasta -

mutta idea vaikutti hyvältä. Ääni oli täyteläisempi.

Lavalla se tuotti stereoefektin. Olimme innoissamme siitä.

Kahta kitaraa oli käytetty ennenkin -

mutta ne kuulostivat aina erillisiltä.

Brad Whitford ja Joe Perry tai Keith Richards ja joku toinen.

Kaksi yhdessä riffejä soittavaa kitaraa tulee Judas Priestiltä.

En ollut koskaan kuullut sellaista. Tiptonin soolot olivat hurjia.

K.K. Taas oli kahjo, joka soitti Flying V: Tä näin ja veivasi kampea.

Judas Priestin vaikutus ulottuu kahta kitaristia pidemmälle.

He loivat heavy metal-kulttuurin univormun.

Musiikki on yksi juttu. Ulkonäöstä kaikille on selvää:

Musiikki on yksi juttu. Ulkonäöstä kaikille on selvää:

"Tuollainen ulkonäkö kuvastaa tuollaista musiikkia."

Käytän vain mustia vaatteita. En koskaan mitään muuta.

Monet muut bändit käyttivät yhä nahkaa ja farkkuja.

Mutta tässä oli uutuudenviehätystä.

Yleisö näki, että se oli uutta. Se oli metallia.

Kolme suurta eivät pitäneet itseään heavy metal -bändeinä.

Te taas piditte.

Yhteen aikaan kukaan ei halunnut myöntää soittavansa metallia.

Priest taas oli aina ylpeä metallin lipunkantaja.

Me uskomme itseemme ja tiedämme, mitä haluamme tehdä.

Halusimme alusta asti, että Judas Priest tunnettaisiin heavy metalina.