All language subtitles for TGSNTtvPart05.fi

1914 Sarajevo, Bosnia-Herzegovina

Mainosta tuotettasi tai br

28. kesäkuuta 1914, serbialainen radikaali Gavrilo Princip murhasi Itävallan Arkkiherttua Franz Ferdinandin Sarajevossa.

Kuukautta myöhemmin, 28. heinäkuuta 1914, Itävalta julisti sodan Serbialle, aloittaen 1. maailmansodan.

Munchen, Saksa toukokuu 1914

Tulkaa lähemmäs!

Antakaa minun puhua!

Englanti, Ranska ja Venäjä kokoavat joukkoja liittolaistamme Itävaltaa vastaan.

Meidän tulee seisoa heidän rinnallaan, yhdistyneenä, valmiina uhrauksiin.

Lopulta voittoisat liittoutuneet pitävät Saksaa yksin vastuussa 1. maailmansodan aloittamisesta.

Seuraavat 20 vuotta tullaan näkemään Saksan kansan kärsivän suunnattomasti Versaillesin rauhan seurauksista.

Ymmärtääkseen 2. maailmansodan syyt, täytyy ensin tutkia 1. maailmansodan seurauksia.

1919 Versailles, Ranska

Liittoutuneiden johtajat keskustelivat Saksan kansan koko tulevaisuudesta.

Euroopan kartta piirrettiin heidän käsillään, ja piirrettiin taas uudelleen.

Vihdoinkin, yli kolmen kuukauden neuvottelujen jälkeen, he esittivät sopimuksen ehdot saksalaisille.

Saksa menetti maata idässä, lännessä, ja pohjoisessa.

Idässä, tärkein näistä menetyksistä oli leveäkaistainen alue,

mikä annettiin juuri itsenäistyneelle Puolalle, erottaen Itä-Preussin muusta Saksasta.

Kun taas lännessä, Ranska otti takaisin Alsacen ja Lorrainen provinssit.

Ja sai myös oikeuden louhia kivihiiltä Saarissa, alueella, mikä annettiin Kansainliiton hallintaan 15 vuodeksi.

Ranskan suojelemiseksi, Saksalta kiellettiin sotilaiden pitäminen Reininmaalla,

alueella, minkä tuli olla liittoutuneiden miehittämä 1935 asti.

Ei ollut pelkästään alueiden menettäminen, mistä Saksa ei pitänyt,

vaan myös se, että Tsekkoslovakiassa ja Puolassa asui nyt suuria määriä saksalaisia.

Ja kuin suolaa haavoihin, sovittiin Itävallan huonoa saksaa puhuvan alueen liittämisestä Saksaan.

Hänen linnoituksensa tuli tuhota.

Hänen armeijansa rajoitettiin 100,000 mieheen.

Ei ilmavoimia, ei sukellusveneitä, ja piti hyväksyä syyllisyys sodan aloittamisesta, sekä maksaa sotakorvaukset.

Ja niin, keskikesällä 1919, saksalainen delegaatio tuotiin Versaillesin suureen peilisaliin allekirjoittamaan rauhansopimus.

Se oli kompromissi-rauhansopimus, mikä ei tyydyttänyt yhtäkään liittoutuneiden johtajaa, ja arvattavasti saksalaiset halveksivat sitä.

Saksalaiset väittivät, että Saksa mihin he olivat palaamassa, oli kärsinyt köyhyydestä ja työttömyydestä sodan jälkeisinä aikoina,

eikä heillä ollut varaa liittoutuneiden vaatimiin suuriin korvauksiin.

Mutta nämä väitteet eivät tehneet vaikutusta liittoutuneisiin, jotka määräsivät saksalaisten maksettavaksi 6.6 miljardia puntaa.

Tämä summa tuli maksaa tavaroina ja rahana. Suurin osa siitä tulisi täältä Ruhrista, Saksan teollisuuden sydänalueelta.

Mutta vuoden 1922 lopulla saksalaiset jäivät maksuistaan jälkeen, ja Raymond Poincaré, Ranskan uusi pääministeri päätti toimia.

Jos Saksa ei maksaisi täysimääräisesti ja päivälleen, Ranska auttaisi asiassa.

Joten 11. tammikuuta 1923, ranskalaiset ja belgialaiset joukot etenivät Ruhriin, pakottaakseen saksalaiset maksamaan.

Versaillesin rauhan jälkeen Saksalla ei ollut tarpeeksi suurta armeijaa estääkseen heitä.

Aluksi ranskalaiset uskoivat saavansa saksalaiset työskentelemään heille.

Mutta yllättäen, saksalaiset poliitikot ja kansa yhdistyivät yhteisen asian taakse, vihaamaan ranskalaisia.

Suuria protesteja järjestettiin kaikkialla Saksassa. Heidän suhtautumisensa Ruhrin alueen saksalaisiin alkoi koventua.

He yrittivät eristää Ruhrin alueen muusta Saksasta. Saksalaiset vierailijat tarkistettiin kuin he olisivat tulleet vieraaseen maahan.

1923 oli Saksalle katastrofaalinen. Sinä vuonna Saksan suuri inflaatio saavutti huippunsa. Jo jonkin aikaa Markan arvo oli laskenut.

Kun seteleiden arvo laski, tarve niiden määrälle tavaroiden ostamiseen nousi.

Pankit olivat aina vain enemmän paineessa, tyydyttääkseen paperirahan nousevan tarpeen.

Heidän asiakkailleen, salkut korvasivat lompakot. Kun Saksa luisui kohti katastrofia, Gustav Stresemann nimitettiin Kansleriksi.

Tuotannon lasku Ruhrin alueella teki inflaation vielä pahemmaksi.

Stresemann ymmärsi, että ainoa keino saada talous takaisin normaaliksi, oli lopettaa vastarinta ja saada tuotanto taas vauhtiin.

Hallitus ilmoitti Saksan alkavan taas maksamaan sotakorvauksia. Se oli ainoa keino saada ranskalaiset ulos maasta.

Kansallismielisille se näytti olevan taas yksi säälittävä vihollisille antautuminen.

Kenraali Ludendorff, joka ei ollut koskaan hyväksynyt Saksan häviötä,

antoi tukensa Adolf Hitlerille, uuden Kansallissosialistipuolueen johtajalle.

1939 Puolan konflikti

Puolassa oli noussut ongelmia kulkuyhteyksistä Saksan alueille, Itä-Preussiin ja Danzigin rannikkokaupunkiin.

Hitler esitti useita rauhanomaisia ratkaisuja ongelmiin, mutta puolalaiset kieltäytyivät neuvottelemasta niistä vakavasti.

Nyt Puolassa, aivan kuten Tsekkoslovakiassa, etnisten saksalaisten turvallisuudesta tuli huolen aihe Hitlerille.

Vuoteen 1934 asti, konfliktit Saksan ja Puolan välillä kytivät. Danzig, Itä-Preussin vieressä, oli kokonaan eristetty Saksasta.

Varsova jatkoi painimistaan saadakseen strategisesti tärkeän satamakaupungin totaalisesti kontrolliinsa.

Länsi-Preussissa tilanne oli samanlainen. Itä-Preussi oli nyt kokonaan eristetty Saksasta.

Rohkaistuneena engl. ja ransk. takaamasta sotilaallisesta avusta,

Puolaa ei kiinnostanut neuvotella Saksan kanssa hyvässä hengessä,

ja samaan aikaan Varsovassa alkoi yllättäen ilmestyä karttoja,

mihin oli merkitty Puolan uusi länsiraja, ulottuen aivan Berliinin länsipuolelle.

Kaikkialla Puolassa alkoivat vainot vähemmistöjä kohtaan.

Yö, yön jälkeen, puolalaiset rajamiehet ampuivat pakenevia saksalaisia.

Vähän ennen virallista sodan alkamista, pakolaisleireillä Danzigissa ja Saksassa oli jo 80,000 etnistä saksalaista.

Saksalaisvähemmistön kärsimykset Puolassa kehittyivät kolmanneksi ja suurimmaksi syyksi, mikä tuli johtamaan sodan alkamiseen.

"Demokraattisten valtioiden ei tulisi olla niin turhamaisia, että luulevat tämän tilanteen jatkuvan ikuisesti." - Adolf Hitler 1939

Danzigin verilöylyt

Hitlerillä on nyt uhkana että Britannia ja Ranska julistavat sodan. Tässä vaiheessa,

puolalaiset tekevät todella pahoja raakuuksia saksalaisvähemmistöä kohtaan Länsi-Preussissa, Puolan saksalaisalueilla.

Ja kun puolalaiset tekevät raakuuksia saksalaisvähemmistöä kohtaan Puolassa, Hitler on nyt erittäin pahassa tilanteessa.

Periaatteessa se on että, jos en julista sotaa Puolaa vastaan,

jos en mene ja auta näitä saksalaisia, niin saksalaisvähemmistön teurastukset tulevat jatkumaan.

Se ei ollut merkityksetön määrä, mitä saksalaisia tapettiin niillä alueilla,

tarkoitan, se oli melko kauheaa, mitä tapahtui, mitä puolalaiset tekivät siellä.

Ja niin, hän sanoi, jos emme mene sinne, niiden saksalaisten teurastaminen vaan jatkuu.

Jos me menemme sinne, löydämme itsemme sodasta Puolan, Ranskan ja Englannin ja mahdollisesti Neuvostoliiton kanssa.

Mutta ovelalla siirrollaan hän hämmästytti maailman kesällä 1939, tekemällä sopimuksen Stalinin kanssa.

Stalin rinnallaan, Hitler oli varma ettei kukaan tulisi väliin hänen hyökätessään Puolaan.

Kun länsivaltojen sotilaskomissiot ovat vielä neuvottelemassa Moskovassa,

saadakseen Neuvostoliiton mukaan rintamaansa Saksaa vastaan,

ulkoministeri Von Ribbentrop lentää Neuvostoliiton pääkaupunkiin,

allekirjoittamaan hyökkäämättömyyssopimuksen, Stalinin ja ulkoasioiden komissaari Molotovin kanssa.

1. syyskuuta 1939

Suosionosoitukset tervehtivät Fuhreriä hänen saapuessaan puhumaan valtiopäiville, mikä on kutsuttu ylimääräiseen istuntoon.

"Danzig oli ja on saksalainen kaupunki. Vain Saksaa voidaan kiittää sen kulttuurin kehityksestä."

"Kerroin Puolan suurlähettiläälle 3 viikkoa sitten, jos tilanne jatkuu ennallaan,"

"jos Danzigia vainotaan, ja jos puolalaiset yrittävät tuhota Danzigin taloudellisesti, tilannetta ei voida sietää."

Keskeytämme tämän lähetyksen Adolf Hitlerin puheesta hetkeksi, raportoimme Pariisista tulleen tiedon,

Ranskan pääministeri Daladier on kutsunut ministerineuvoston koolle hätäkokousta varten.

"Minä, näin ollen, olen päättänyt puhua Puolalle samaa kieltä mitä Puola on puhunut meille jo pitkän aikaa."

Danzig on vapautettu samana päivänä.

Keskeytämme taas Kansleri Hitlerin puheen, ilmoittaaksemme että Lontoossa parlamentti on kutsuttu koolle klo 18.

"Puola on tänä iltana ensimmäistä kertaa ampunut sotilaitamme meidän alueellamme."

"Tästä lähtien pommiin tullaan vastaamaan pommilla."

Puola oli aliarvioinut Saksan asevoimat pahasti. Taktiikka hyökätä suurella nopeudella, nimeltään "Salamasota", oli erittäin tehokas.

Saksalaisten vähemmistöjen hätä oli selvä.

Viikkojen ajan ennen sotaa, Puolan lehdistön rasistinen propaganda pelasi tärkeää roolia vainoissa jo aikaisemmin ahdisteltuja saksalaisia kohtaan.

Väkivaltaisuudet saksalaisia kohtaan jatkuivat, ja tulivat lopulta aiheuttamaan kaikkiaan 58,000 hengen teurastuksen.

Pahimmat verilöylyt tehtiin 31. elokuuta ja 6. syyskuuta välillä.

Huipentuma oli 3. syyskuuta Brombergissa, mikä tunnetaan nimellä "Verinen Sunnuntai".

Massamurhat loppuivat vasta 18. syyskuuta, kun saksalaiset joukot saapuivat Lowitschin lähistölle.

Raakoihin murhiin syyllisiksi todetut päätyivät teloitusosaston ammuttaviksi.

Lontoo, Englanti, 3. syyskuuta 1939

Minä puhun teille hallituksen tiloissa Downing Street 10:ssä.

Tänä aamuna Britannian suurlähettiläs Berliinissä, antoi Saksan hallitukselle viimeisen varoituksen,

missä sanottiin, että jos emme klo 11 mennessä saa tietää,

teidän valmistautuneen vetämään joukkonne heti Puolasta, maidemme välillä vallitsee sotatila.

Minun täytyy kertoa teille nyt, että mistään tällaisista toimista emme ole saaneet tietää,

ja sen seurauksena, tämä maa on sodassa Saksaa vastaan.

Tue meitä ja ryhdy VIP jäseneksi
poistaaksesi kaikki mainokset www.OpenSubtitles.org