Original subtitles

.

.

.

Mä oon nukkunu viime aikoina tosi huonosti, ja osasyy on se, -

kun mun unilääkkeet, Ketipinorit, loppui.

Kela ei antanu mulle toimeentulotukea, -

ja ois pitäny itse maksaa lääkkeet.

Oon yrittäny lääkitä sitä alkoholilla.

Onnistuuhan se, mutta tässä kuukauden jälkeen alkaa huomata, -

että alkoholi on liian myrkyllistä lääkkeeksi.

Mä valvon vielä vaikka kello on aamukuus, -

vaik painajaisetkin on parempaa kuin todellisuus.

Tää menee meille jotka pimeydessä vaeltaa, -

meille joilla ei oo mitään omaa paikkaa.

Painajaisetkin on parempaa kuin todellisuus.

Jos tätä kaikkee pakenee, niin olo vaan pahenee, -

muut säännöt latelee ja laskut mulle jakelee.

Säikähtää postiluukkuu, omaan kotiin juuttuu, -

haluu et kaikki muuttuu, mut voimat vaan puuttuu...

No, meitsin nimi on Henri Markku Mikael Lentonen, -

ja mun yks ensimmäinen lapsuudenmuisto on se, -

kun iskä lähti kävelemään tietä pitkin poispäin, -

ja jotain oli tapahtunu.

Mä jotenkin ymmärsin, että mä en edes voi kysyä siitä.

Ja sitten mä vaan totuin siihen, että oli viikonloppuiskä sun muuta.

Ei se menny kovin hyvin, kun mä vihasin isäpuolta ihan periaatteesta.

Mun perhe oli kaduilla jo ala-asteelta asti.

Siellä oli ne mun läheiset.

Mulla tuli jo lapsena semmonen syrjäytyneisyys, -

että on niinku hyvät ihmiset ja sitten on meitsi.

Missään vaiheessa yhteiskunta ei oo ottanu yhteyttä -

ja halunnu jutella, että "Hei Henkka, mites menee?"

(Nauraa.)

Ei vitsi!

Kämppis oli rikkonu kytkimen jo aikaisemmin näköjään.

Sen takia siitä kuului tommonen kauhea ääni.

Nyt se tais mennä lopullisesti.

Ei menny enää yhtään eteenpäin.

Yleensä kun mä herään, tuun koneelle ja luen päivän uutiset.

Äskettäin Lontoon poliisin Twitter-tili hakkeroitiin, -

ja jotkut gangsterit kirjoitteli sinne törkeyksiä.

Pyrin yleensä lukemaan kaikki päivän uutiset.

Sitten on tietoinen siitä, mitä tapahtuu yhteiskunnassa.

Voi sitten noita mikroleväjuttujakin sen mukaan suunnitella.

Meillä on yleishyödyllinen yhdistys nimeltä Bonsai Ekosysteemi ry.

Pitäis jossain vaiheessa jatkaa tätä -

ja koettaa saada joku yliopisto Suomesta mukaan.

Sais vähän varmennettua meidän tuloksia.

Tässä on tää yks reaktori, tai tommonen jännä vesiputous.

Tää näyttää siltä, mitä ihmiset haluaa nähdä. Siinä on actionia.

Tarkoitus ois auttaa varsinkin pientilallisia, -

että ne saa rehua karjalle.

Tässä on eläinplanktonia kasvatettu spirulina- ja klorellalevän kanssa.

Ne syö sitä klorellaa -

mutta jättää spirulinan rauhaan, koska se on liian iso.

Tossa on spirulina, huomaa sen mittasuhteen.

Noi pienet täplät on klorellaa. Ne ei näy niin hyvin.

Mä pelaan päivät pitkät Counter-Strikea.

Sitä on tullu pelattua about 16 vuotta.

Sen takia mutsi heitti mut kotoa, kun mä olin 18.

Heti kun täytin 18, sain kenkää.

Mä pelasin puoliammattimaisesti silloin.

Meni yöt pelaillessa, ja tuli poissaoloja lukiosta.

Hän ei ollu kauheen tyytyväinen mun opiskelumotivaatioon.

Jaahas, vois tässä välissä mennä pajauttelemaan pajaa -

eli polttamaan kannabista.

Semmonen disclaimer, että en suosittele kenellekään kannabista, -

kun sekin on kuitenkin vahva aine ja voi laukaista psykoosin.

Itse oon kokenu, että saan siitä hyötyä.

Pääsin sen avulla vieroittautumaan Xanor-koukusta.

Ne on vahvoja kolmiolääkkeitä.

Tunnen, että se on auttanu, ja aloin jo 13-vuotiaana polttaa.

Se on ollu mun elämässä pitkään. Mä oon 33-vuotias -

ja oon käyttäny pillereitä 18-vuotiaasta asti.

Ei oo löytyny sopivaa valmistetta, -

joka ois auttanu masennukseen, ahdistukseen, -

julkisen paikan kammoon ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon.

Toivoisin, että kesällä... Viime kesänäkin piti telttailla, -

mutta tuli vietettyä sisätiloissa koko kesä.

Toivon, että tänä kesänä sais voimia päästä luontoon, -

kun sehän rentouttaa eniten ja harmonisoi, -

että saa jotain semmosia hyviä fiilinkejä.

Ja kalastella sun muuta. Telttailla.

Onko se kalastusta vai kaljastusta. Heh heh.

No, tää on ainakin tarpeeks iso.

Ei vitsi, tää on liian iso tähän koukkuun.

Ois kyllä lentäny pitkälle.

Vuoden ekat mustikat.

Näyttäis olevan ihan kypsiä jo.

Lapsena en viihtyny kotona -

ja vietin päivät mettässä, kiipeilin puissa ja tutkin paikkoja.

Valitettavasti se seikkailunhalu jatkui vanhempana huumeisiin.

Ala-asteella imppasin jo butaania, käytin pillereitä, alkoholia ja röökiä.

Sitten yläasteella ura jatkui muihin huumeisiin, -

kun tutustui vähän isompiin piireihin.

Lapsena tykkäsin kalastaa, mutta nyt on ollu masennusta sun muuta, -

niin ei oo jaksanu edes kalaan lähteä.

Nyt on vähän parempi olo uusien masennuslääkkeiden takia, -

niin jaksoi tänään lähteä kalaankin.

Onhan se mukavaa täällä olla, jos ei oo koko ajan kauhee ahdistus.

Eihän muuten pysty kalassakaan olemaan.

Kaikki ulkonaolo piristää mieltä, mutta jos ei jaksa lähteä ulos, -

niin sekin masentaa lisää, että ei jaksa käydä edes ulkona.

Tää on yllättävän hyvää. Pontikkaa ja vähän vettä, sitten hunajaa.

Ei maistu miltään sokerilitkulta.

Hunajassa on kuitenkin jonkinlainen maku.

Elämä hymyilee sikäli, että on tässä tupakkaa ainakin.

Mä oon nukkunu viime aikoina tosi huonosti, ja osasyy on se, -

kun mun unilääkkeet, Ketipinorit, loppui.

Kela ei antanu mulle toimeentulotukea, -

ja ois pitäny itse maksaa lääkkeet.

Oon yrittäny lääkitä sitä alkoholilla.

Onnistuuhan se, mutta tässä kuukauden jälkeen alkaa huomata, -

että alkoholi on liian myrkyllistä lääkkeeksi.

Aivot tottuu mihin tahansa aineeseen, -

ja kun Ketipinor väsyttää niin paljon, -

niin aivot tottuu siihen, että saa unta naps, tosta vaan.

Kun semmosta ei enää oo, aivot on ihan ihmeissään.

Ei oo fyysisestikään helppo lopettaa, -

eikä oo henkisesti sitä pakonappulaa, että voi mennä nukkumaan.

Yhtäkkiä valvot koko yön ja mietit kaikkea paskaa.

Ei se oo kauheen kivaa.

Voi vitsi, kun on huono kunto.

(Kirkonkellot.)

Kun mä laulan, niin mä laulan Herralle, -

kun mä laulan, niin mä laulan Herralle.

Kun mä laulan, niin mä laulan Herralle, -

kun mä laulan, niin mä laulan Herralle.

Niin kaunis on maa, -

sinä loit sen, Herrani, kukoistamaan.

Niin kaunis on maa, -

sinä loit sen, Herrani, elämää antamaan.

Joo, oon suljetulla osastolla osastohoidossa.

Hakeuduin tänne itse, kun ei saanu mitenkään levättyä -

ja tuli hermoromahdus ja kaikkea.

Piti pyytää täältä osastopaikkaa, että saa vähän nuppia kuntoon.

Oon ollu täällä nyt kuukauden, ja on ollu ihan mukavaa, -

kun on päässy alkoholismistakin vähän irti ja vointi on parantunu, -

kun on saanu olla ilman alkoholia.

Ailahtelevaa on ollu elämä.

Järkevintä on yrittää uskoa Jeesukseen ja tehdä leväjuttuja, -

että sais ruokittua köyhät, niin ehkä pääsee taivaaseen, -

jos ei voi vaan sammuttaa tajuntaansa.

Vaikka mä oisin huippupelaaja CS:ssä, en tuntis samaa tyydytystä.

Siitä ei oo konkreettista hyötyä kenellekään, -

kun se on viihdettä, tai urheilua, miksi sitä nyt haluaa sanoa.

Tästä leväjutusta on tullu mulle elämäntyö, -

ja aion jatkaa tätä niin kauan kuin henki pihisee.

En oo käyny kotona yli kuukauteen.

Siellä on postilaatikko täynnä, ja vuokranantaja remontoi.

Toivottavasti se ei oo heittäny kaikkia projektikamoja roskiin.

Joo, ei kai täältä muuta kuin se jatkojohto.

Voi vitsi, kaikki projektikamat hävinny, -

mutta ainakin tää näyttää vähän ihmisten asumukselta.

Muutama ryysy tänne jäi vielä. Nekin saa lähteä roskikseen.

Tätä tarvitaan tietokoneelle. Tietokonekin kyllä jäi.

Jaahas, täällähän tää vieläkin on.

(Puhelimen hälytysääni.)

Tilaus. - Lentosen Henri tässä, päivää.

Terve. - Olis kolme autonromua, jotka pitäis hakea.

Joo, periaatteessa se on tänä päivänä menny siihen, -

että metallista ei välttämättä saa enää mitään.

Se olis silleen, että jos joku hakis nää ilmaseks, -

kun yks tyyppi pyysi rahaa siitä, että ottais ne.

Talven aikana menee metallimaksu nollaan, -

kaikki on omakustanteisia, hakeminen ja vieminen.

Ei varmasti kukaan aja kuin maksusta.

Niin joo. Paljonko teikäläinen pyytäisi?

Jos siellä on kolme autoa, niin kyllä se muutama satanen on.

Oi vitsi. Ennen romusta maksettiin viiskymppiä per auto.

Nyt joutuu itse maksamaan. Kaikessa on inflaatiota vaan.

Voi vitsi. Ei oo vuokranantaja onnellinen.

Mulla on kuulemma neljävuotias lapsi, mutta en oo nähny sitä.

Oon saanu pari valokuvaa.

Sen äiti ei halua, että mä tunnustan isyyttä, -

enkä oo vaatimalla vaatinut.

Se oli aikoinaan aika kova pala, -

mutta on siihenkin tottunu neljässä vuodessa, -

että ei nyt ihan itku silmään tuu.

Mulla on kyllä unelma, että joskus näkisin sen lapsen, -

ja että hän vois hyväksyä mut semmosena kuin mä oon, -

ja tulevaisuudessa voitaisiin jutella lapsen äidinkin kanssa.

Tekstit: Mirjami Ylinen Yle