Original subtitles

- Väylä näkyy merikorteissa, kuten merkkivalotkin.

- Mikä siis on vialla?

- Valot eivät tunnu olevan aivan oikeilla paikoillaan.

Tämän mukaan kumpikin on hieman väärässä paikassa.

- Kaksi loistoa tarkoittaa, että niiden välissä kulkee turvallinen väylä.

- Turvallinen väylä? Tuo uskomus ei päde näillä vesillä.

Katso!

Saaren puolella on matalikkoja -

syvänteitä taas lähempänä mannerta.

- Onko kukaan nähnyt kapteenia tänään?

- Ei. Hän ei tullut illalliselle. - Eipä tullut lounaallekaan.

Hän ei ole poistunut komentosillalta sen jälkeen kun päätitte jatkaa kanaaliin.

- Mitä yrität sanoa?

- Annettuasi määräyksen jatkaa matkaamme näille vesille -

hän on ollut silmin nähden hermostunut.

Jokin on vialla. Minä...

Minäkin alan jo hermostua.

- Mitäs tohtori määrää hermoheikkouteen?

- Lasillinen skottilaista. - Anna koko pullo!

- Ei! Minunkin hermoni reistaavat!

- Kas tässä, tohtori!

Tullee tarpeeseen.

- Kenties olet oikeassa.

- Hyvää iltaa, kapteeni. - Hyvää iltaa.

- Saanko vaivata hetken? - Kernaasti.

Olkaa hyvä vain!

- Etenemme suoraan Branca-saaren ja mantereen väliseen salmeen.

- Hyvä!

- Väylän valot eivät ole aivan merikortin mukaisilla paikoillaan.

- Eivät ne koskaan ole ajan tasalla täällä päin Tyyntämerta, tiedättehän.

- Tiedän kyllä, mutta...

Eikö Branca-saari herätä teissä mitään muistikuvia?

- Eipä juuri.

- Ehkäpä keskustelen herra Rainsfordin kanssa.

- Ei Bob ole merimies, vaan metsästäjä.

- Hän on matkustanut paljon. On nuori, mutta arvostelukykyinen.

- Minä kutsun hänet.

Hei, Bob! Bob! - Mitä nyt?

- Tulisitko käymään täällä? - Hetkinen vain.

- Mikä mieltänne painaa, kapteeni?

- Näillä vesillä on eniten koralliriuttoja ja haita koko maailmassa.

- Voi, pojat! Katsokaapa näitä!

Et ole kaksinen metsästäjä, tohtori, mutta melkoinen valokuvaaja!

Jos olisit ollut kuvaajana Sumatralla, kirjastani olisi tullut uskottavampi.

- Jos olisin ollut Sumatralla, en olisi ikimaailmassa lähtenyt tänne.

- Tässä on kiva otos laivastanne, kippari.

Mikä nyt on? - Merikarhut kertoilevat satujaan -

ja alkavat lopulta uskoa niihin itsekin.

- Herra Rainsfordin on hyvä tietää, että väylän valot eivät vastaa merikortin tietoja.

- Jaa.

Mitä tuumaatte, kaverit?

- Minusta meidän pitäisi kääntyä ja kiertää ulkokautta.

- Jatkamme eteenpäin.

- Hyvä on. Teidän aluksennehan tämä on.

- Se ol' kuunari Hesperus, joka talvista aavaa kynti.

- Hetkinen nyt! Puhutaan asia selväksi.

Ei kannata ottaa riskejä. - Riskejä? Outoa puhetta mieheltä -

joka antoi tiikerille päin näköä. Vilkaiskaapa näitä!

Hän puhuu riskien ottamisesta!

Tässä tohtorimme hyökkää kohti vihollista lataamattomin kameroin.

- Katso, mikä ilme, Bill!

- Näyttää pelokkaammalta kuin tiikeri. - Niin hän onkin!

- Mitä tohtori miettii?

- Minäpä kerron, mitä mietin.

Tulin ajatelleeksi sivilisaatiomme epäjohdonmukaisuutta.

Eloonjäämisensä vuoksi tappavaa petoa pidetään julmana.

Huvikseen tappava ihminen taas on olevinaan sivistynyt.

Hieman ristiriitaista, eikö totta?

- Hetkinen.

Miksei se voisi olla eläimille yhtä lailla huvia kuin ihmisillekin?

Ajattele nyt vaikka tuota otusta.

Se olisi koska tahansa voinut paeta paikalta, muttei halunnut.

Sitä kiehtoi minun jahtaamiseni.

Ei se vihannut minua, vaikka vaanin sitä, sen enempää kuin minä sitä -

sen hyökättyä kohti.

Itse asiassa me ihailimme toisiamme.

- Ehkä niin, mutta vaihtaisitteko paikkaa tuon tiikerin kanssa?

- En ainakaan nyt.

- Sieltä se pahan onnen rouva taas tuli. Kolmas kerta tänään.

- Minä voin sekoittaa ne. - Älähän karkaa minnekään!

Esitin kysymyksen. - Niinkö? Taisin jo unohtaa.

- Etkä unohtanut!

Kysyin, huvittaisko puuha yhä, jos olisit tiikeri metsästäjän sijaan.

- Sellaista asiaa minun ei tarvitse koskaan päättää.

Kuulkaahan, kuomat. Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä.

Saalistajia ja saaliita. Onnekseni olen saalistaja.

Sitä asiaa ei muuta mikään...

- Haloo! Kuuleeko alhaalla kukaan? Konehuone?

- Vesi tulvii sisään! - Jos se yltää kuumiin höyrykattiloihin...

- Apua!

Apua!

- Yritätkö hukuttaa minut?

Missä kaikki muut ovat?

- Näettekö ketään?

- Vain me kaksi olemme jäljellä ja tuo kaveri.

- Hai! Auttakaa!

- Katsokaa! - Hai!

- Voi, ei! Se sai minut!

- Haloo! Onko täällä ketään?

Kysyin, onko ketään kotona!

Hei, vain. Onko tämä teidän talonne?

En ole mikään murtovaras. On tapahtunut haaksirikko.

Jahtimme upposi juuri vieden miehistön mukanaan.

Pääsin maihin ja löysin talonne sattumalta.

Tarkoitukseni ei ole tungetella, mutta olen hieman pinteessä.

Ettekö ymmärrä englantia?

- Ivan ei puhu mitään kieltä.

Epäonnekseen hän on mykkä.

- Kas, päivää! Oletteko te omistaja?

- Kyllä. Tervetuloa vaatimattomaan linnoitukseeni!

- Linnoitukseen? - Oli kerran.

Portugalilaisten rakentama satoja vuosia sitten.

Rauniot on entisöity kodikseni.

Olen kreivi Zaroff.

- Nimeni on Robert Rainsford. Hauska tavata!

Oikein hauska.

- Ivan on kasakka.

Pelkäänpä, että maanmiehieni tavoin hänkin on hieman raakalaismainen.

Hymyile, Ivan!

- Yritin saada hänet ymmärtämään, että on tapahtunut haaksirikko.

- Voi, kuinka kamalaa!

Oletteko te ainoa eloonjäänyt?

- Kyllä. Pelkäänpä niin.

- Oletteko varma?

- En olisi poistunut paikalta, jos en olisi.

Mitä mahtavin porukka! Parhaat ystäväni.

Uskomatonta. - Tuollaisia tapauksia on aina vaikea uskoa.

Kuolema koskettaa toisia, ei meitä itseämme.

Niin useimmat muut vieraani ovat kokeneet.

- Muut vieraat? Onko näin tapahtunut ennenkin?

- Talossa on vieläkin useita edellisestä haverista pelastautuneita.

Aivan kuin koko saari olisi kirottu.

- Niin kapteenikin sanoi. Hän luuli, että tämä on asumaton.

- Me kasakat saamme innoituksemme eristyneisyydestä.

- Kelpaa minulle. - Taloni olkoon teidän, hyvä herra.

Haluanette vaihtaa nuo märät rievut kuiviin hetimiten.

- Kyllä. Ne näyttävät juuri siltä, miltä minusta tuntuukin.

- Niin. Minulla on ylimääräisiä metsästys- varusteita vieraitani varten. Käyttäkää niitä.

Ivan ohjaa teidät huoneeseenne. - Kiitos.

- Siellä on myös vähän miestä väkevämpää!

- Kiitos paljon! - Ilo on kokonaan minun puolellani.

- Sisään!

- Oletteko valmis, Rainsford? - Valmiina ollaan.

- Pelkäänpä, että päivällinen on jo tarjoiltu -

mutta käskin valmistaa teille jotain.

- Kiitos. Päivällinen tuskin maistuisikaan.

- Voi sentään.

Ehkäpä myöhemmin.

Miltä kupillinen kahvia ja mitä viehättävin seura kuulostaisi?

Toverienne kohtaloa voi olla vaikea sivuuttaa -

mutta naispuolinen vieraamme on hyvin herkkä.

Saanen pyytää teitä hieman kaunistelemaan asiaa.

Esiintykää hilpeämpänä kuin olettekaan!

- Tottahan toki! - Kiitos.

Neiti Trowbridge, saanko esitellä, herra Robert Rainsford.

Neiti Eve Trowbridge. - Hauska tutustua!

- Hauska tutustua. - Hänen veljensä, herra Martin Trowbridge.

- Tervepä terve, kuomaseni! Järkyttävä tapaus.

- Kyllä se siitä, kiitos. - Tiedämme tarkkaan, miltä se tuntuu.

Vai mitä, Eve? - Todellakin!

Ehkäpä herra Rainsfordille maistuisi kupillinen kahvia.

- Tietenkin! Olkaa hyvä ja istuutukaa! - Kiitos.

- / Kaksi kahvia vodkalla. /

- Votka on ehtaa tavaraa!

Yksi kunnon tujaus kuivattaa teidät nopeammin kuin mikään määrä kahvia.

Kerralla vain huiviin. Tällä tavalla.

- Martin, ei sitä kaikkea tarvitse tänään juoda.

- Älä höpötä, sisko hyvä! Olemme olosuhteiden uhreja -

kuten herra Rainsford.

Jos joku on hömpsynsä ansainnut, niin olosuhteiden uhri.

Eikö vain, kreivi? - Kyllä, totta kai!

- Teillekin sattui siis haaksirikko? - Kyllä.

Vain meidän pelastus- veneessämme ollet pelastuivat.

Veljeni, minä ja kaksi merimiestä.

Kreivi löysi meidät rannalta, vain yllämme olleet vaatteet tallella.

- Väylän valojen on täytynyt siirtyä.

Onkohan siitä tehty ilmoitus? - Ilmoitellaan heti kun -

pääsemme takaisin mantereelle. - Kreivillä on vain yksi vene -

ja se on korjattavana.

- Venäläiset eivät ole kummoisia mekaanikkoja.

Kärisvällisyyttämme koetellaan vielä muutama päivä.

- Sopii minulle. Tuntuu muutenkin kuin eläisin laina-ajalla.

- Siitä puheen ollen, kertoisitteko nyt hieman itsestänne?

Ihan pintapuolisesti, syntymä, avioliitto, edellinen työpaikka...

- Ei, ei, ei, ei! Hetkinen, olkaa hyvä!

Herra Rainsfordin ei tarvitse kertoa minulle, kuka hän on.

- Eikö? - Ei. Vieraamme on kuuluisuus.

- Odota, odota! Älä kerro! Anna kun arvaan.

Tiedän! Hän on lippuntangossa istuja!

- Minä tiedän. Hän on kirjoittanut kirjoja. - Hän on elänyt kirjoja!

- Ellen erehdy, Robert Rainsford on suuri seikkailija ja metsästäjä.

- Jaa. Otetaan sille!

- Onhan tuota tullut vähän kierreltyä. - Onhan tuota tullut vähän kierreltyä!

Olen lukenut kirjanne. Olen lukenut kaiken metsästämisestä.

Papirossi? - Kiitos.

- Vain teidän kirjoissanne on järkevä näkökulma.

- Kuinka niin järkevä?

- Savuke? - Juu, kiitos!

- Te ette puolustele mitään, mikä ei puolusteluja kaipaa.

Kuinkas te sanoittekaan?

"Metsästys on peli siinä missä pokerikin, panokset vain ovat korkeammat."

Ilmaisitte asian täydellisesti.

- Tekin olette siis metsästäjä? - Olemme sukulaissieluja.

Se on ainoa intohimoni.

- Hän nukkuu päivät ja metsästää yöt -

ja saa vielä teidätkin samaan puuhaan, Rainsford.

- Toivon, että saamme nauttia jahdin hurmasta yhdessä.

- Älä yllytä!

Kreivi on pannut kaksi merimiestämme juoksentelemaan pitkin metsiä -

ettemme ole nähneet heitä kolmeen päivään!

- Mitä te metsästätte täällä?

- Minäpä kerron.

Tiedän, että se miellyttää teitä.

Olen luonut harvinaislaatuisen asian, kehittänyt aivan uudenlaisen sensaation.

- Hän on kovin salamyhkäinen sen suhteen.

- Minkälaisen sensaation?

- Herra Rainsford, Jumala loi jotkut ihmiset runoilijoiksi.

Jotkut Hän loi kuninkaiksi, toiset taas kerjäläisiksi.

Minusta Hän teki metsästäjän.

Sormeni on luotu liipasimelle, isäni sanoi minulle.

Hän oli hyvin rikas mies -

omisti neljännesmiljoona eekkeriä maata Krimillä. Innokas urheilijakin.

Olin vasta pienen pieni, kun hän antoi minulle ensimmäisen aseeni.

- Hieno homma! - Elämäni on ollut yksi suurenmoinen jahti!

Olisi mahdotonta luetella kaikki tappamani eläimet.

Kun vallankumous sitten... - Varohan!

- Olen pahoillani.

Kreivi Zaroff kiehtoi niin, etten havainnut vaaraa.

- Kaikki kunnossa taas. Mitä olitte sanomassa vallankumouksesta?

- Onnistuin pakenemaan suurin osa omaisuudestani mukanani.

Jatkoin tietenkin metsästämistä ympäri maailman.

Afrikassa sain yhdeltä puhvelihärältä tämän.

- Taisi olla aika tiukka paikka. - Kyllä. Se vaivaa vieläkin toisinaan.

Parin kuukauden kuluttua olin kuitenkin jo matkalla Amazoniin.

Olin kuullut, että jaguaarit olisivat siellä erityisen viekkaita.

Ei, ei, ei. Ei minkäänlaista haastetta.

- Olot ovat kurjat joka puolella nykyään.

- Eräänä yönä maatessani teltassani ja pidellessäni tätä... päätäni -

karmea ajatus luikerteli mieleeni kuin käärme!

Metsästäminen oli alkanut tuntua pitkäveteiseltä!

- Onko se nyt niin kauheaa, kreivi?

- Se on, neiti hyvä, sillä metsästäminen oli ollut kaikkien intohimojeni ruoska!

Kun menetin haluni metsästää, menetin haluni elää -

haluni rakastaa...

- Hyvin tunnutte sen ottaneen.

- Yritin jopa alentua villi-ihmisen tasolle.

Opettelin hallitsemaan täydellisesti tataarien sotajousen käytön.

- Tataarien minkä?

- Tataarien sotajousen!

Tuo tuolla!

- Oikein suloinen.

- Metsästän yhä mieluiten sillä, mutta sekin osoittautui liian tappavaksi.

En tarvinnut uutta asetta -

vaan uuden eläimen. - Uuden eläimen?

- Täsmälleen niin.

- Löysittekö sellaisen?

- Kyllä.

Täällä saarellani metsästän kaikkein vaarallisinta riistaa.

- Kaikkein vaarallisinta riistaa?

Tiikereitäkö? - Tiikereitä? Ei.

Tiikereillä on vain kynnet ja torahampaat.

- Kuulin jonkin oudon pedon ulvovan rantamailla. Sekö se oli?

- Turha vaiva, Rainsford. Ei hän kerro.

Hän ei esittele edes saaliskokoelmaansa -

ennen kuin on valmis viemään teidät jahtaamaan tuota mikä-se-nyt-onkaan.

- Ainoa salaisuuteni! Säästän sen yllätykseksi vierailleni -

pitkästyttävän sadepäivän varalle.

- Kuule, vanha veikko. Jos huolit minut mukaasi, lähden taatusti!

Tiedätkös, Rainsford, hän on sanojensa mittainen.

Jos hän sanoo, että se on hyvä, niin se on hyvä.

Hän tuntee viinakset, on oikea velho bridge-pöydässä -

ja soittaapa vielä pianoakin, ihan mitä ikinä haluat!

Hän on hyvä isäntä ja oppinut mies. Vai mitä, kreivi?

- Niin, niin.

- Haluatko minut mukaasi metsälle? Sana vain. Olemme kavereita.

Pidetään isot juhlat, ryypätään ja mennään metsälle!

- Erittäin sivistynyttä... - Minä tiedän, mitä teemme.

Tulet luokseni Adirondacks- vuorille joku kerta, eikö vain?

Otamme auton alle ja viinaa ja tyttöjä matkaan -

ja oppaat panevat kauriit ojennukseen!

- Parasta vaihtaa puheenaihetta.

- Selvä. Puheenaiheen vaihto.

Nyt tiedän! Soita pianoa!

- Jos niin haluatte.

- Hyvä ajatus. Soita pianoa. Minä panen paikat kuntoon.

- Ehkä kreivi ei halua soittaa.

- Siitä vain, pilaa taas kaikki.

Anna minun olla! Tiedän kyllä, missä piano on. Olen aivan selvä.

- Viehättävän yksinkertainen.

- Erittäin sivistynyttäkö?

- Hänelle viini ja naiset ovat metsästyksen alkusoitto.

Me barbaarit tiedämme, että mies rellestää vain jahdin päätteeksi, ja vain silloin.

- Hän tuntuu haluavan aperitiivin ennen aamiaista.

- Todellakin! Ugandipäälliköillä on sanonta:

"Saalista vihollinen ensin, sitten vasta nainen."

- Siten villit ajattelevat kaikkialla. - Kyseessä on luontainen vaisto.

Mitäpä mies naisella, edes hänenkaltaisellaan -

ennen kuin tappaminen on virkistyttänyt veren?

- Enpä tiedä. - Enpä tiedä...

Voi, teitä amerikkalaisia! Yksi intohimo kohottaa toista!

Tapa! Rakasta sitten.

Kun opitte sen, tiedätte, mitä kiihko on.

- Voi, Martin.

- Tässä hän on, Zaroff, koskettimien kuningas -

ja hänen Branca- saaren tuokionsa!

Anna mennä, kreivi! Näytä niille!

- Mitä haluatte kuulla? - Jonkun hyvän kappaleen -

muttei mitään liian vaikeaa, kuten eilisiltana.

Joku hyvä kappale vain. - Vai sillä tavalla.

- Kas, hänen ajokoiransa.

- Älkää korottako ääntänne, ja kuunnelkaa minua!

Vene ei ole korjattavana. Se lähti vesille viime yönä -

ja palasi aamulla.

- Hän ei siis päästä teitä palaamaan mantereelle? - Niin.

- Ehkä hän vain nauttii kahden miellyttävän ihmisen seurasta.

- Kahden, ehkä. Meitä oli neljä vielä viikko sitten.

Kaksi muuta on kadonnut. - Mitä tarkoitatte?

- Eräänä iltana kreivi vei toisen meri- miehistä katsomaan saaliskokoelmaansa -

noita kiviportaita pitkin.

- Tuon rautaoven taakse? - Niin.

Kaksi päivää myöhemmin hän vei toisenkin sinne.

Kumpaakaan ei ole sen koommin näkynyt.

- Oletteko kysynyt heistä? - Hän sanoo, että ovat metsällä.

Olkaa varuillanne! Hän katsoo meitä.

Hymyilkää kuin olisin sanonut jotain hassua!

- Kuulkaahan, teidän on täytynyt erehtyä... - Ei nyt.

Taputtakaa!

- Sillälailla, sillälailla!

- Kiitän! - Enkö sanonutkin, paiskii pianolla menemään kuin mikäkin!

- Se oli suurenmoista! Älkää vielä lopettako!

- Pahoin pelkään, ettemme onnistuneet pitämään koko yleisön mielenkiintoa yllä.

- Herra Rainsfordin saattaa olla vaikea keskittyä mihinkään -

kaiken tapahtuneen jälkeen. - Voi, neiti hyvä -

taidatte puhua omasta puolestanne.

Huomaan, kuinka ihastuttavat silmäluomenne jo hieman painuvat.

Suokaa anteeksi.

- Kreivi on kuin ankara kotiopettaja -

komentaa meidät joka ilta nukkumaan kuin tuhmat lapset.

- Ei suinkaan, kultaseni, ei.

Kuin viehättävät lapset.

- Siinäs kuulit, siskosein.

Kipitä yläkertaan siitä häiritsemästä meitä aikaihmisiä.

- Tämän jälkeen minun... täytyy kai tosiaan mennä.

Hyvää yötä, herra Rainsford. - Hyvää yötä. Tapaamme aamiaisella.

- Hyvää yötä. - Hyvää yötä.

- Öitä. Me emme tapaa aamiaisella.

- Voi, parahin Rainsford, olen ollut hyvin ajattelematon.

Tekin tarvinnette unta.

- Alan olla aika naatti. - Ivan ohjaa teidät huoneeseenne.

- Martin, ole kiltti ja mene ajoissa nukkumaan!

- Älä huoli! Kreivi kyllä huolehtii minusta.

- Totisesti niin.

- Hyvää yötä sitten. - Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin.

- No, pitkää ikää! - Pitkää ikää...

Kertokaahan, herra Trowbridge, oletteko tekin uupunut.

- Minäkö väsynyt?

En suinkaan.

Tiedätkös, Rainsford, me olemme kuin kaksi marjaa -

Valvomme kaiket yöt, ja nukumme päivät.

Öitä sitten!

No, mitäs sitten?

Mitä herralla mielessä?

- Ajattelin, josko tänä yönä -

haluaisitte nähdä saaliskokoelmani.

- Saaliskokoelmanne?

- Se saattaisi varmasti...

kiinnostaa.

- Loistava ajatus!

Nyt ollaan kavereita! Ei enää salaisuuksia.

Vietetään oikein iltojen ilta! - Toivon niin, herra Trowbridge.

- Kaverit kahden, sinä ja minä.

Pidetään hauskaa yhdessä! - Täsmälleen niin.

Hauskaa yhdessä.

- Sillälailla, kreivin kuoma, kunnon kreivikaveri!

- Päästäkää minut sisään!

Anteeksi, kun häiritsen, mutta minua pelottaa.

- Mitä nyt? Ne koiratko? - Veljeni.

Olen kuulostellut tuntikausia, koska hän tulee huoneeseensa.

Kävin äsken hänen huoneessaan. Hän ei ollut siellä!

- Hän on varmaankin kreivin kanssa. - Sitä minä pelkäänkin.

Kreivi Zaroff aikoo tehdä jotakin veljelleni ja minulle.

- Ette kai luule, että veljellenne on sattunut jotain? - En tiedä, mutta -

meidän täytyy löytää hänet!

Autatteko minua?

- Totta kai autan!

Minne hän on mahtanut mennä? - Minne muut menivät?

- Rautaoven taakse.

Tavataan alhaalla viiden minuutin päästä.

- Kiitos!

- Onpa outoa. Se ei ole lukossa.

- Zaroff! Hän tulee tänne.

- Mennään piiloon. Nopeasti!

- Missä minun veljeni on?

- Missä veljeni on?

Te tapoitte hänet!

Tapoitte veljeni!

Te...

- Senkin..!

- Älkäähän nyt, hyvä Rainsford.

En halua kohdella teitä kuten muita vieraitani.

Te ja minä, me olemme metsästäjiä.

- Siinä siis kaikkein vaarallisin riistanne.

- Niin. Kuoma hyvä, olin aikeissa kertoa teille jo illalla -

mutta neiti Trowbridge... - Saalistitte hänet kuin eläimen!

- Tiedän, mitä mietitte, mutta olette väärässä.

Hän ehti selvitä, ja oli valmis jahtiin, kun lähetin hänet ulos.

Tunti, pari teljettynä tänne saivat hänet järkiinsä.

- Senkin raivopäinen mielipuoli!

- Kyllä, kyllä. Otan sen pois, kun olemme valmiita.

Onneton hölmö yritti paeta Sumunotkon soiden läpi.

Kun aloin hankkia saarelleni jahtiriistaa -

monet vieraistani luulivat minun vitsailevan.

Niinpä kokosin saaliskokoelmani tänne.

Tuon heidät aina tänne ennen jahtia.

Tuntikin tässä seurassa, niin he kyllä pyrkivät pysyttelemään kaukana minusta.

- Mistä te hankitte nämä raukkaparat?

- Kohtalo on varustanut saareni lähivedet vaarallisin riutoin.

- Väylävalothan osoittavat turvallisen reitin.

- Eivät suinkaan aina.

- Te siirrätte niitä. - Juuri niin!

Jahtinne haveri oli valitettava -

mutta ainaki se toi meidät kaksi yhteen.

- Lähetätte haaksirikosta pelastuneita merimiehiä metsään saaliiksi!

- Valmistelen heidät huolella!

He saavat hyvää ruokaa, liikuntaa -

mitä tahansa, jotta he olisivat erinomaisessa kunnossa!

- Jotta voitte ampua heidät kylmäverisesti! - Ei, ei, ei!

No, ehkä tämän rasittavan kaverin tässä -

mutta yleensä annan heille erävarusteet, metsästäjän puukon -

ja kokonaisen päivän etumatkan!

Aloitankin vasta keskiyöllä, jotta heillä olisi pimeyden etu puolellaan.

Jos joku onnistuu pakenemaan auringonnousuun asti -

hän voittaa jahdin.

- Entä jos he eivät suostu jahdattaviksi?

- Ivan on oikea taiteilija näitä kapistuksia käyttäessään.

Poikkeuksetta, herra Rainsford, he valitsevat metsästyksen.

- Entä kun he voittavat?

- Tähän päivään mennessä en ole hävinnyt kertaakaan.

Voi, Rainsford, tulette huomaamaan, että tämä on kokemisen arvoista.

Kun seuraava laiva saapuu, käymme yhdessä suurenmoiseen jahtiin!

- Senkin murhaava kuvotus! Olen metsästäjä, en salamurhaaja.

- Tulkaa, Rainsford! Metsästäkää kanssani!

- Metsästäisinkö ihmisiä?

- Metsästäkää kanssani!

Ettekö?

- Mikä oikein luulette minun olevan?

- Harmikseni oletan, että joku, joka ei uskalla seurata vakaumuksiaan -

niiden loogisiin johtopäätöksiin asti.

Pahoin vain pelkään, että tällä kertaa, herra Rainsford -

teidän täytyy seurata niitä.

- Mitä tarkoitatte?

- En aio odottaa seuraavaa laivaa.

Kello on neljä. Aurinko nousee.

Tulkaa, Rainsford! Älkäämme tuhlatko aikaa.

Ivan!

Torahampaanne ja kyntenne, herra Rainsford.

- Bob! Bob!

- Ivan.

- Bob!

Bob, mitä he aikovat?

- Metsästää minua. - Ei, neiti Trowbridge. Ulkoilmashakkia.

Äly älyä vastaan. Hänen erätaitonsa minun taitojani vastaan.

Ja palkinto on..?

- Palkinto? - Muistanette, mitä illalla sanoin.

Vasta tapettuaan mies tietää, mitä todellinen rakkauden kiihko on.

- Saatatte hävitä.

- Ellen, kuinka sen sanoisin, löydä teitä -

keskiyön ja auringonnousun välisenä aikana, vapautan teidät molemmat.

- Tulen mukaasi. - Et. Hän tappaisi sinutkin.

- Enpäs. Naaraseläimiä ei tapeta.

Jos häviätte, saan hänet helposti kiinni elävänä.

- Hyvä on, otan hänet mukaani.

Annetaan kreiville ikimuistoinen reissu.

- Lienee reilua kehottaa välttämään Sumunotkoa!

Ulkoilmashakkia, herra Rainsford!

- Älä hermoile. Me selviämme kyllä.

- Muut eivät selvinneet. - Me selviämme!

Tule, mennään!

- Tuntuu kuin olisimme kulkeneet kilometrikaupalla.

- Niin, mutta kolmessa tunnissa ei ehdi kauas tällaisessa viidakossa.

Jatketaan matkaa. Tule!

Pieni nousu vielä, niin helpottaa, kun alamäki alkaa.

Kohta olemme turvassa.

Ei ihme, että hän oli niin voitonvarma.

Saarihan on pieni kuin peurametsä.

- Voi, Bob!

- Älähän nyt.

- Mitä me voimme tehdä?

- Emme selvinneet haaksirikoista vain hullun metsämiehen huviksi.

- Minun ei olisi pitänyt tulla mukaasi. Voisit voittaa hänet yksin.

- Yksin, ja jättäisin sinut sen villipedon kynsiin?

Ei tule tapahtumaan!

Meidän täytyy keksiä hänelle jotain harmia.

- Ei hänen lähelleen pääse. Hän ampuu heti.

- Aseista ei aina ole hyötyä viidakossa.

Huomasitko sen notkahtaneen puun rinteen alla?

- Jonka ohi kuljimme? - Niin. Tule, näytän jotain!

Näetkö? Jos katkaisemme tuon kannattelevan oksan -

saamme puusta oikean malajilaisen tappoansan.

Mikä on malaijilainen tappoansa?

- Alkuasukkaiden käyttämä kuolettava härveli.

Se pysäyttää tuon mielipuolen!

Sen rakentaminen tosin kestää jokusen tunnin.

- Hän sanoi, ettei aloita ennen keskiyötä. - Niinpä!

Jos autat, saatamme ehtiä. Aletaan katkoa köynnöksiä.

Kas noin. Melkein valmista.

Rannerenkaasi ohjaa hienosti solmioni kulkua.

- Hän lähti matkaan melkein tunti sitten.

- Varo!

Jos osut ansalankaan, saat paritonnisen puun päällesi.

Viidakon puut ovat kuin rautaa. - Toimiko se tosiaan?

- En tiedä yhdenkään elävän olennon näistä selvinneen.

Katso! Kun joku osuu ansalankaan -

laukaisin vapautuu.

Sitten mikään ei enää estä puunrunkoa putoamasta.

Se romahtaa ja tappaa alleen jäävät.

- Katso!

- Kaikki on valmista. Tulkoon vain.

Anna se veitsi!

- Tule ulos, Rainsford! Miksi pitkittää tätä?

Toista nuolta en tunaroi. Et ehdi tuntea mitään.

Et kai tosissasi kuvitellut, että vanha leopardinmetsästäjä lankeaisi ansaasi?

Olkoon niin. Jos haluat leikkiä leopardia -

minä metsästän sinut kuin leopardin.

- Odota! Se voi olla juoni.

Eve!

- Miksi hän lähti pois?

- Hän leikkii meillä, kuin kissa hiirellä.

- Mitä tarkoitat?

- Hän sanoi, että metsästää meidät kuin leopardin.

Hän hakee tehokkaan kiväärinsä.

- Kiväärinsä? Voi, Bob! Lähdetään pois!

Juostaan, nopeasti! - Eve, odota!

Ei! Kuuletko? Ei!

- Ei pysahdytä! Älä! - Odota!

Tuolla on Sumunotko!

- Sumunotko? - Muut jäivät hänen saaliikseen siellä.

Meillä ei ole mitään toivoa päihittää häntä siellä.

- Ei täällä ole muita pakopaikkoja! - Sen varaan hän laskeekin.

Auringonnousuun on kaksi tuntia.

Käytetään päätämme, ei jalkojamme. - Hänellä on kivääri!

- Vaan meilläpä on ansarotko. Katso!

- Alkaa huimata.

- Peitetään tämä.

Kun herra Zaroff putoaa tuonne, jahti loppuu siihen paikkaan.

Ripeästi! Kerää lehtiä ja ruohoa, minä katkon puista oksia.

- Kyllä vain. Oiken hyvä, Rainsford!

Erittäin hyvä!

Et ole vielä voittanut!

Vilkaisepa kelloasi!

Näetkö?

- Vielä puoli tuntia auringonnousuun.

- Suolla tai ei, kyllä me sen ajan kestämme.

- Kuten epäilemättä nyt tuumitte, kertoimet eivät ole minun puolellani.

Teitte kivääristäni käyttökelvottoman juoksemalla sumuun.

Sallikaa minun toki ratkaista tämä ikävä pulma.

- Taidan nyt tietää, miltä jahtaamistani eläimistä on tuntunut.

- Achmed, tuokaa neiti Trowbridge tänne!

Heti!

Parahin Rainsford, minä onnittelen teitä!

Te päihititte minut!

- En vielä.

- Kylläpä! Niin teitte!

Tehän ette...

ole edes haavoittunut.

- Osuitte koiraan, ette minuun.

Otin riskin ja hyppäsin sen perään.

- Ovela temppu, Rainsford.

Myönnän tappioni ilomielin.

Tässä on venevajan avain.

Ovi on saalishuoneessa.

Te ja neiti Trowbridge voitte lähteä heti.

- Ei!

- Bob!

- Eve!

Veneelle! Nopeasti!

- Mahdotonta...

Suomennos ja tekstitys: Canal du Modem © 2025.