Original subtitles

(Roosa:) Mä muistan ensimmäisen kuukauden tarkasti.

Ehkä vielä toisenkin.

Sitten enää vaan hetkiä.

Yöt, jolloin tein suunnitelman, josta luovuin heti aamulla.

Päätökset tehdä vähemmän virheitä.

Ehkä kaikki olis siitä kiinni.

(Roosa kirkaisee.)

(Radion mölinää.)

Hei...

Tää on niin laho. Sun pitää oikeesti ostaa uus auto.

Ai miks? -Ei kellään oo tällasta.

Eiks se oo just hyvä? -Ei kun just huono.

Kato.

Ensin tän pois.

Sit täältä.

(Radio alkaa toimia.)

Noin.

Kaikki toimii.

Lopeta. Äiti, lopeta oikeesti.

(Roosa tööttää.)

Lopeta. Ei noin voi tehdä.

Onko mulle tullut jotain...

Mä odotan sellasta... Jes, just tämä. Kiitti.

Kato.

(Kristiina:) Toi on paha. -Tää on paha.

Kuka nää on ottanu? -Pekka.

Onks se näin tylsä tosielämässäkin?

Kysy siltä.

Ai se tuli jo.

Se olikin vähän etuajassa. -Se on sit vaikee tapaus.

(Roosa:) Moi, ootsä Juha? -Joo.

Roosa. -Juha.

Sutko mun piti tavata? -Joo.

(Juha:) Jaa-a. Kukas hän on?

Keskiluokkainen, keski-ikäinen -

estynyt valkoinen mies, joka kirjoittelee kirjoja.

Ei näitä voi käyttää.

No... niin. Nää on ehkä vähän jäykkiä suoraan sanottuna.

Aha.

Muuten tykkäsin tosi paljon siitä sun kirjasta.

Ai Uudesta Babylonista? -Sitä mä en oo ehtiny vielä lukea.

Kaikki tykkäs ekasta kirjasta, Itkevästä miehestä.

Siinä oli tosi hyvä valokuvakin.

Jotkut harvat on tykänny jopa toisesta. Kumman sä luit?

Sen ekan.

No mut tää uus olis vähän erilainen.

Meidän täytyy vähän keskustella siitä. -Roosa...

Ne on väärää kokoa eikä ehdi enää ensi viikkoon.

Perkele! -Mä tiedän, mut ei voi mitään. Sori.

Moikka. -Moi.

(Juha:) Onks tää sun? -On joo, somejuttuja varten.

Ota sä kuva.

Ei siitä noita huonompi voi tulla. -Ei...

En mä osaa. -Ei näitä voi käyttää mitään.

En mä osaa. Ei täällä ole valojakaan.

Ei sillä väliä. Ota kuva. Nyt mä oon rentona.

Ota kuva. (Puhelin kilahtaa.)

Oota ihan pieni hetki.

Ääniviesti Paulalle. Hei, Luukas on unohtanut avaimet.

Voisitko päästää sen sisään ja olla sen seurana vähän aikaa?

Kiitos, moi.

Ei hätää, muru. Sano sille, että tulee suoraan toimitukseen.

Käydään sit siitä sen kaa hakee avain. Moi.

(Taksikuski:) Joko tiietään, tuleeko vappuna räntää? -Anteeks mitä?

Sä oot se säätyttö. -Joo.

Mä oon nähny sut telkkarissa ja Tinderissä.

Mäki oon siellä. -Siitä vapusta ei tiedä vielä.

Perkele!

Sori, tää on vaan pimee. Mä en...

No, mä napsaan nyt yhen. Ihan vaan testaan. Ootas nytten...

Hei, kokeillaan takki päällä. Mä yritän laittaa vaan tähän...

"No flash is attached."

Kokeillaas tämmönen pysty.

Joo-o.

Ei täältä näy mitään! Mä en tiedä... -Pidä paikallaan sitä samalla.

Niin, mutta kun mä en saa sitä nyt...

Tajuutsä näistä jotain? -En.

(Salama räpsähtää.)

Siis ihan paska. Mutta nyt on sentään jotain... Et sinä.

Ei mulla oo kiire.

Hyvä, koska tässä nyt saattaa kestää. -Mä nautin joka sekunnista.

(Paula:) Alkuviikon sää näyttää edelleen hyvin talviselta.

Mustaa jäätä saattaa esiintyä monin paikoin pitkin etelärannikkoa.

(Luukas:) Sä käyt paljon treffeillä. (Paula:) Köyhän täytyy yrittää.

Äiti ei käy ikinä treffeillä. -Ei sen tarvi.

Se on löytänyt jo elämänsä rakkauden.

Kenet? -Mut.

(Roosa:) Moi! -Moi!

Sä tulit jo. -Niin. Moi.

(Paula:) Mikä se oli se hätätilanne? -Ei ollu hätätilannetta. Oli...

Oli tilanne.

No, nyt alko kiinnostaa. -No ei, mä kerron myöhemmin.

Mitäs täällä?

Puhutaan sun seksielämästä, jota ei oo. -Hei... Paula!

Siinä mielessä voi tietysti ajatella, että kirjoitan jokaiseen henkilööni -

jonkun totuuden, jonkun havainnon itsestäni.

Se ei kyllä sitten aina ole ihan mieltä ylentävää.

Mutta jotenkin se puhdistaa.

Kiehtovaa.

(Haastattelija nauraa.)

Mä vaiensin hänet. Ehkä se on aplodien paikka.

Hyvä yleisö, Juha Siren!

(Yleisö taputtaa.)

Mä voisinkin hei jäädä tässä. -Aha.

Hyvää yötä. -Hyvää yötä.

Hei, sun kirja!

No jos mä vaikka unohtaisin sen.

Sittenhän mun täytyis tulla hakemaan se myöhemmin sun luota.

(Koulun ruokalan hälyä.)

Moi. -Moi.

Mitä sä teet lauantaina?

Meille tulee porukkaa. Jos sä haluut, sä voit tulla.

Joo. Pitää miettiä.

(Koulun kello soi.)

Okei, moikka.

(Puheensorinaa.)

(Musiikkia ja puheensorinaa.)

Terve. Kiva kun pääsit.

Saako olla? -Aha, kiitos.

Sori, tunnetaanko me?

Paula. Mä oon Roosan paras ystävä.

Uskottu, henkivartija. -Okei. Siinä tapauksessa hauska tutustua.

Oi, anteeks. Mä haen sulle uuden. -Mun moka. Mähän sen kaadoin.

Ei, kyl se oli varmaan mun moka. -Perse. Sori. Sä vielä toit sen.

Mä kuulin, että sä oot nyt julkassu täällä... -Sori?

Oot julkassu täällä sun viimesimmän kirjan.

Kyllä. Ensimmäisen täällä. Oon julkassu aiemminkin.

Okei. Monesko tää oli? -Tää on kolmas. Mä oon aika hidas.

Miten sulla?

Mulla toi oli eka ja vika.

Mun muistelmat. Mä kerron siinä tavallaan kaiken.

Hetkinen. Sä oot Roosan paras kaveri.

Sit sä oot kuitenkin sen asiakas. Miten se hoituu?

Me ollaan tunnettu tosi pitkään. Mä oon vähän kuin perhettä.

Okei. -Ja täähän on perheyritys, et...

Mut hei kuormasta syömistä ei täällä katota sit hyvällä.

Nepotismi on ihan ookoo.

Okei.

(Kovaäänistä tanssimusiikkia.)

Älä pakoile mua.

En mä pakoile sua.

En tiedä, miten mä tän sanoisin, ettei tää kuulostais niin banaalilta.

Mä en ihan... odottanut tätä. -Mitä?

Mä ajattelen sua koko ajan.

Enkä voi sille mitään.

(Nuorten naureskelua ja musiikkia.)

Toi on mun serkku Elias. Se on vähän erikoinen.

Okei.

Mä oon aina tykänny sun piirustuksista ja maalauksista.

Noi muut on jotenkin vähän lapsellisia.

Mä en oikein tunne täältä ketään. -No mutta muthan sä tunnet.

Vai mitä?

No ni.

Hei!

(Roosa:) Mähän luen sen joka tapauksessa, kun me julkastaan se.

Se ei oo sit mikään Itkevä mies. Se on vähän... Se on synkkä.

Surullinen.

Mun äiti kuoli, kun mä olin yhdeksän.

Mä olin niin rikki, et mä ajattelin, et mä kuolen myös.

Niin ei tapahtunu.

Sit mun isä kuoli kun mä olin 18, -

ja Luukaksen isä häipy kuvioista heti kun poika oli syntyny.

Että enköhän mä kestä vähän synkemmänkin luonnoksen.

Mut kestäksä mun palautteen?

(Olivia:) Mistäs hyvästä nää on? (Roosa mutisee.)

"J". Jukka?

Jarmo? Juhani? Jussi?

Toivottavasti joku, joka ei oo tällä alalla, eiks niin? -No ei.

Huomiseen. -Joo.

Perse!

(Puhelin soi.)

Moi, Paula. -Moi. Nyt on hätätilanne.

No? -Mä oon ajautunu yhden sellasen Petrin cosplay-ympyröihin.

Mikä Petri? Mihin se edellinen jäi?

Se oli ihan perseestä. -Mikä se hätätilanne on?

Musta tuntuu, et tässä on kyse jostain isommasta.

Niinku periaatteen tasolla. Toisaalta mä näytän aika kuumalta.

Loistavaa, että näytät. Pakko lopettaa.

Mä oon myöhässä Luukaksen kuvispalkinnonjakotilaisuudesta.

Puhutaan myöhemmin, jooko? -Moi.

(Auto pitää kummallista ääntä.)

Ei, ei, ei...

(Moottori ei käynnisty.)

Ei...

Ei...

(Autot tööttäilevät.)

(Puhelin värisee.)

Haloo? -Hei, nyt tää auto hajos tänne Hakaniemeen.

Oon koettanu, ei lähde liikkeelle.

Onks hätävilkut päällä? -On. Mä oon tiensivussa.

Lähetä sun sijainti, mä soitan hinauksen.

Mut se Luukaksen juttu. Mä en ehdi.

Mä voin mennä.

Mä oon kymmenen minsan päässä sen koulusta. -Okei.

Kiitos. -No ni, mut mä meen nyt.

(Puhelin kilahtaa.)

(Raikuvia aplodeita.)

Lopuksi jaamme vielä yhden palkinnon tälle upealle työlle.

Teos välittää poikkeuksellista ilmaisukykyä, teknistä osaamista -

ja syvällistä käsitystä taiteen monimuotoisuudesta.

Palkinto on suuruudeltaan 500 euroa, ja sen saa Luukas Koski.

(Yleisö hurraa ja taputtaa.)

(Musiikin jumputusta toisesta huoneesta.)

(Ovi käy.)

(Roosa:) Moi! -Moi.

Sori. Miten se meni? -Se meni hienosti.

Se voitti 500 euroo. Joo.

Oot sä nähny näitä? -En.

Okei...

Se on siis... -Ehkä.

Ehkä ei. Se on teini.

Okei...

No mä oon itse asiassa miettinytkin, että se...

Okei, no mut mä juttelen sen kanssa. -Ei, älä turhaan.

Eikä tarvi.

Hei! Onneks olkoon.

500 euroo! Ihan mahtavaa! -Jes.

Hei, onks tässä se..?

"Luukas Koski on loistavasti osoittanut luovuutensa -

ja lahjakkuutensa kuvataiteen alalla." Ihan mahtavaa, kulta.

"Hänen teoksensa valikoitui ylivoimaiseksi voittajaksi."

(Ovi käy ja musiikki alkaa uudestaan.)

Mä juttelen sen kanssa.

Miesten juttuja.

Ei siitä tullu ihan semmonen kun mä oisin halunnu.

Mut se on hieno työ. Sä oot oikeesti lahjakas.

(Luukas:) Mä voisin olla sun kuvittaja.

Sano sun ihmisille, että juttelevat mun ihmisille.

(Luukas:) Okei.

(Luukas:) Kiitos. -Ole hyvä.

Paula haluis tulla piipahtaan.

Aha.

Okei.

Mä oon kyllä tosi poikki, mutta... mikäs siinä.

Ei, mä laitan sille, että nyt ei käy.

En mä itekään oo siitä niin... Osa siitä jengistä on... (Viestiääni.)

Mihin sä meet? -Himaan.

(Paula:) Sä et oo tulossa.

(Juha huohottaa.)

(Juha:) Mulla on ollu niin sanottuja parisuhteita aiemminkin, mutta...

En mä oo ikinä kokenu mitään tällasta.

En mäkään.

Valehtelet.

Mitä? En valehtele! -Sä valehtelet. Kuka? Joku on. Kerro.

Luukaksen isä.

(Roosa naurahtaa.)

No...

No totta kai mä ajattelin, että se suhde olis jotain, mutta...

Missä se on nyt?

En mä tiedä. Ei oo näkyny eikä kuulunu seittemään vuoteen.

Kaduttaako?

Luukaksen puolesta joo.

Omasta puolesta ei, koska...

Kaikki menneet kokemukset on vaan...

...osa jotain... -Oho. Okei. Kuinkas monta niitä sit oikein on?

Ai kuinka monta? No...

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10... -Ei.

11, 12, 13... -Kuinka monta?

Hei...

Kaikki menneet kokemukset on vaan osa jotain, -

mikä on tuonu mut sun luo.

Eiks me sovittu, ettei tehdä töitä?

Joo, niin me sovittiin.

Ei tässä kauan mee.

(Juha naputtelee kannettavaa.)

(Ovi avataan ja suljetaan.)

(Jazz alkaa soida.)

(Roosa vetää vessan.)

(Kovaäänistä jazzia.)

(Roosa:) Juha?

Juha!

(Roosa:) Juha!

Hei!

Juha, avaa tää ovi!

(Roosa:) Juha!

(Ovea jyskytetään.)

(Roosa:) Juha!

Juha! Tuu avaa tää vitun ovi!

Mitä? Mikä hätänä? -Et sä kuullu, kun mä huusin?

Olin laittaa köysiä. En kuullu mitään. Mitä on käyny? -Mä en...

Mä en päässy ulos tuolta. Laitoit sä ton oven lukkoon?

En tietenkään.

Lukossa? Ehkä se on jumissa.

Sä et kuullu, kun mä huusin. -Mä olin ulkona.

(Juha:) Kaikki on hyvin.

Mut siis miten niin et tiedä, missä se on?

En mä viittiny tenttaa. Se kirjottaa, ehkä Tanskassa.

Ehkä Tanskassa? Mitä vittuu? -Se tulee ehkä viikon päästä.

Tekee ihan hyvääki ottaa vähän happee välillä. -Ai naimisesta?

Siitäkin.

Tiesit sä, et se on ollu toimittaja?

Googlaat sä sitä? -Sitä kutsutaan profiloimiseks.

Sillä tavalla selvisi, et Topi oli täys vedättäjä.

On ihan hyvä tsekkaa. (Ovisummeri soi.)

Mut se oli se Topi, se ei oo Juha.

Haloo? (Juha:) Moi, minä tässä.

Se on Juha. -Oho?

(Ulko-ovi surisee.)

Älä nyt siinä ovella kyki.

Se luulee, et sä oot oottanu siinä koko viikon. -Ole hiljaa.

Oon ollu sängyssä monen toimittajan kaa.

Ne on kaikki vähän outoja. -Ai sängyssä?

Sä oot oikeessa.

(Juha:) Myös me entiset toimittajat ollaan kaikki vähän outoja.

Moi. -Moi.

Juu. Mä tästä lähenkin.

Hei. -Moikka.

Mä luulin, et sä tuut joskus viikon päästä. (Juha:) Niin pitikin.

Ei se... Ei siitä oikein tullu mitään. -Mistä?

(Juha:) Töistä.

Harmi. -Mä ajattelin sua koko ajan.

Missä sä olit? Sun puhelimeen ei saanu yhteyttä.

Se oli tarkotuksella pois päältä.

Oli ikään kuin kaikki keinot käytössä.

Haluut sä jotain?

Mä tulin niitä mun tavaroita hakemaan. -Joo, ne on...

Ne on kaikki tässä.

Paitsi miinus yks t-paita. -Hyvä.

Ai niin...

Hei...

Kiitos.

Hei, oota nyt.

Mitä jos sä nyt et meniskään sinne homeiselle veneelle?

(Lattia narahtaa.)

Mitä sä teet? -Kuvaan.

Sä olit niin levollisen näkönen.

Niin kaunis.

Missä Luukas on? -Ei hätää, se tuli kotiin.

Sä torkahdit.

Teet liikaa töitä.

Mun piti hakee se. -Mä luulen, et on parempi, ettet mennyt.

Itsenäisyys on coolimpaa.

Sä voit kyllä pitää sitä silmällä muutenkin.

Miten?

Mä oon kattellu semmosta perheseurantasovellusta.

Ai niinku joku GPS? -Joo, mut myös enemmän.

Mä voin asentaa sen sun puhelimeen, jos sä haluut.

Ai perheseurantasovellus? -Niin. Haluut sä?

Mikä tän koodi on? -25-09-07.

(Juha:) Joo.

(Juha:) Hei... Oos nyt, tässä on tärkeä asennus meneillään.

(Puhelin kilahtaa.)

(Seksin ääniä.)

(Roosa:) Mulla on ne. Mä itse asiassa ehkä jopa tiedän, missä.

Odotas, odotas, odotas... Joo, odota...

Nimittäin... Joo, nyt mä löysin jotkut. Mä katon...

Näissä on nimittäin... Joo, mä luulen, et nää on ne.

Lähetä mulle viesti, missä ja millon. Hyvä, moi.

(Luukas naurahtaa.)

Tää on se seuraava askel. -No helvetin iso askel.

Ja kallis. Ihan kohtuuton. -Rakas, me tarvitaan lisää tilaa kipeästi.

Jos tää myydään, meillä on varaa tähän.

Me saadaan lainaa, mun ennakko... -Joo, mut kyse ei oo vaan rahasta.

Tää on Luukaksen lapsuudenkoti.

Mä ostin tän mun perintörahoilla. Tää on...

Tää on niinku osa mua. Tää on mun koti. Ja tää on mun koti.

Ymmärrätkö? -Mä tiedän täsmälleen, mitä sä tarkotat.

Mut tuu kattoon yks viimeinen asia.

Yhden asian mä näytän.

Saisit sun puutarhan, ja... mä saisin työhuoneen.

Täällä on tilaa hengittää. -Nii, mut mä...

Mä oon niin tottunu keskustaan...

Tänne pääsee puolessa tunnissa. Ajattele Luukasta. Se kasvaa.

Eikä se voi hyvin sen nykysessä koulussa.

Mitä jos se sais uuden startin? Tossa on lähellä yks tosi hyvä lukio.

Mistä sä sen tiedät? -Selvittelin jo vähän.

Sä taidat olla tosissas. -Tää menee vuorokaudessa.

Mut meillä on sauma tähän nyt, jos me reagoidaan heti.

Ja tietsä mitä? -No?

Sä katot koko ajan vasta ekaa kerrosta.

No aika paljon saat bestsellereitä kirjottaa.

Niitä tulee. -Just. No hyvä.

Haluut sä vielä mennä heittää viimeset hyvästit? -En todellakaan.

No sillä ei ainakaan tuu ikävä. (Paula:) Hei!

Ai, vara-avain. Mä unohdin.

Ei mitään. Missä uus? -Teetän sulle.

Mihin sä sitä tarttet?

Siis hätätilanteisiin, oveen...

Roosalla on mun ja mulla on Roosan. Sillee on aina ollu.

Aa, okei. No, nyt mä oon tässä, joten...

Kiitoksia vain vara-avainpalvelusta. Mä voin viedä sen sisään.

Hei... älä... Tää on ihan riittävän vaikeeta muutenkin.

Se talo on jossain hornan perseessä.

Tää tapahtuu ihan liian nopeesti. -Kun sen tietää, niin sen tietää.

Te tapasitte kaks kuukautta sitten. -Puol vuotta.

Joo, mut miks sen pitää viedä sut pois täältä? -Koska mä haluun.

Hei, mikset sä voi olla onnellinen mun puolesta? -Voin totta kai.

(Luukas:) Missä mun pädi on?

Missä mun laturi?

Missä mun tavarat on? -Kaikki löytyy.

(Juha:) Vein ne sun huoneeseen. Nää on kodin tavaroita.

Millon sä muuten haet sun tavarat?

Kaikki on tässä.

Kaikki on tossa? Sun koko elämä?

Mä alotan mun työhuoneesta.

(Koputus ikkunaan.) Oi helvetti, täällä on joku tyyppi!

Joka tulee nyt sisään.

Kukkuluuruu!

Jes, voidaanko auttaa jotenkin?

Mä oon Tuomas, mä oon tosta naapurista.

Ei ollu tarkotus pelästyttää. Ovi oli auki...

Mä halusin vaan tulla toivottamaan teidät tervetulleeksi.

Mehua...

Omista marjoista.

Kiitos, ja anteeks, kun mä säikähdin. Vieras tila ja...

Mä oon Roosa. Hei.

Joo, ymmärrän kyllä, että voi säikähtää.

Täällä liikkuu outoja tyyppejä. Varmaan luulit mua semmoseksi.

Ei, mä vaan halusin tulla esittäytymään.

Okei. Soita ovikelloo ensi kerralla. Pääovi on tossa. -Joo, totta kai.

Entisten asukkaiden aikana mä tulin aina tosta, piipahdin kylään.

Luukas, meidän naapuri. -Moi.

Terve. Tuomas. Mun potilaatkin käyttää musta etunimee.

Ai sä oot lääkäri? -Lastenlääkäri.

Siis entinen. Mä oon ollu eläkkeellä jo pari vuotta.

Luukas.

Annas kun mä arvaan. Sä oot nyt alottanu just päiväkodin.

En sentään. Mä oon lukion ekalla. -Just.

No ni, teillä on tässä hommaa. -Hommaa on.

Paremmalla ajalla voidaan tutustua. -No niin.

Jos tarvitte apua vaikka tämän kanssa, niin mä oon naapurissa.

Eiköhän me pärjätä. -No ni...

Heido.

(Juha:) Semmonen setä sitte...

Ni anteeks mistä marjoista tulee ton väristä mehua? Just...

Vetäkää suoraan vaan viemäristä alas. Mä jatkan tätä työtilaa.

(Kolistelua.)

Me hankitaan valvontakamera.

(Roosa:) Ei... Musta tuntuu, et toi Tuomas on aika harmiton tapaus.

(Roosa:) Ehkä ihmiset täällä on tommosia. -Toivottavasti ei.

(Roosa:) Tommosia... ystävällisiä.

(Puhelin kilahtaa.) Unohda se puhelin.

Pidä tauko. Mä hoidan illallisen. Lähe kävelylle. -En lähe.

Käy tutustumassa ympäristöön.

Täällä nimenomaan kävellään.

Mä oon nähny paljon naisia, jotka kävelee. -Ai oot?

Lähe kävelylle! (Roosa nauraa.)

(Puhelin soi.)

Tekstitys: Iira Tuominen Iyuno